Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Valkoposkihanhi ulostaa rannat ja nurmikot mustiksi – miksi niitä suojellaan?

Yli kymmenen vuotta sitten tehdyn maailmanlaajuisen laskennan mukaan valkoposkihanhien kanta oli yli puoli miljoonaa ja tendenssi on kasvava. Uhanalaisuusluokitus on elinikäinen. Suomessa tehtyjen laskelmien mukaan kanta on viimeisten 3–4 vuoden aikana kasvanut yli 10 prosenttia noin 34 000 kappaleeseen (2019). Valkoposkihanhi ei kuulu perinteiseen suomalaiseen lintukantaan, vaan ensihavainnot ovat 1980-luvun alusta. Suomessa laji on sakkojen ja kaiken maailman seurauksien uhalla rauhoitettu. Virossa lajia saa metsästää ja Ruotsissa suojelutarkoituksissa myös. Suomessa politiikka perustuu hyvin usein siihen, että seurataan, mitä naapurimaat ja EU tekevät. Miksi emme ota oppia naapurimaistamme? Suomessa on vahva metsästyskulttuuri sekä siihen liittyvä valvonta. Hirviä, peuroja, vesilintuja, jopa karhuja ja susia metsästetään. Valkoposkihanhi ulostaa rannat, kuistit ja nurmikot mustiksi. Vaikka väitetään, ettei uloste ole ihmiselle vaarallista, haluatteko, että lapsenne ja lapsenlapsena leikkivät sen keskellä? Paljain jaloin liikkuminenkin on muuttunut haasteeksi, kun ulostetta on joka paikassa. Parhaimmalla tahdollakaan surfattuani netissä, en käsitä, miksi lajilla on täyssuojelu. Vihreille ja luonnonsuojelijoille sanoisin, että meillä on monta tärkeämpää ja kiireellisempää luontoa koskevaa ongelmaa, johon energia tulisi kanavoida. Niitä minäkin voisin kannattaa. Maapalloa ei voi täysin suojella. Heikki Lassila Luvia