Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Illan padat: Konkari vireessä kasvattajaseuraansa vastaan

Satakunnan Kansan urheilutoimitus valitsee Ässien kaikissa peleissä porilaisjoukkueen kolme parasta pelaajaa. Ottelun paras pelaaja saa raadilta kolme pataa, toiseksi paras kaksi ja kolmanneksi paras yhden. Padat lasketaan yhteen ja kokonaistilannetta seurataan läpi kauden. Jyri Marttinen Konkaripuolustaja on tehnyt tällä kaudella seitsemän pistettä (3+4), niistä neljä (2+2) on tullut hänen kasvattajaseuraansa JYPiä vastaan. Keskiviikkona hän taisteli ärhäkkäästi, keskeytti katkollaan isäntien viimeisen rynnistyksen, sai kaksi syöttöpisteensä ja tehotilastoon saldon +3. Peter Tiivola Kun Ässiltä on paljon miehiä poissa, Tiivola kuuluu siihen osastoon, jonka on otettava entistä enemmän vastuuta. Jyväskylässä mies myös pystyi siihen. Kaksi maalia, paljon töitä, hyvin pelissä sisällä. Tyson Spink Kanadalainen jatkoi tehokkaasti, vaikkei vieläkään saanut veljeään vierelleen. Spinkin loistavasta esityöstä syntyi ottelun voittomaali. Muutenkin paljon hyviä syöttöjä. Tilanne 53 ottelun jälkeen: 23 pataa: Tyson Spink 21 pataa: Tylor Spink 20 pataa: Tommi Taimi, Olli Vainio 19 pataa: Daniil Tarasov 18 pataa: Jakob Stenqvist, Sami Aittokallio, 15 pataa: Edwin Hedberg, Aleksi Rekonen 14 pataa: Markus Niemeläinen 13 pataa: Otto Kivenmäki 12 pataa: Jyri Marttinen 11 pataa: Peter Tiivola 9 pataa: Mikko Salmio 8 pataa: Teemu Vuorisalo 7 pataa: Topias Haapanen 6 pataa: Roni Hirvonen, Sami Lähteenmäki, Lenni Killinen 5 pataa: Valtteri Pihlajamäki, Niklas Peltomäki, Atte Mäkinen 4 pataa: Miro Mäkinen 3 pataa: Niklas Appelgren, Toni Henttonen, Saku Salmela 2 pataa: Niko Kivelä 1 pata: Aleksi Varttinen, Aleksi Matinmikko, Jouka Juhola,