Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Narukerä hankki Suomen jääpallomaajoukkueen kapteenin – Ville Aaltonen palaa pitkän kierroksen jälkeen takaisin kotiin

Narukerä teki todella ison kaappauksen ensi kauden joukkueeseensa. Seuran oma kasvatti ja Suomen jääpallomaajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen palaa lähes 20 vuoden kierroksensa jälkeen takaisin kotiin. – Todella hyvät fiilikset ovat päällimmäisenä tunteena. Paluu Narukerään on ollut mielessä oikeastaan koko ajan. Kyse on ollut lähinnä siitä, koska se tapahtuu. Haluan antaa jotain takaisin seuralle, jolta sain aikoinaan paljon oppia, Aaltonen sanoo. – Nyt ympyrä tavallaan sulkeutuu. Se, kuinka pitkään ympyrä tulee sulkeutumaan, jää vielä nähtäväksi. Kaudet 1994–2001 kasvattajaseurassaan pelannut 41-vuotias Aaltonen on taistellut vuodesta 2009 asti ruotsalaisessa Bollnäsissa, ja samassa seurassa hän oli myös vuosina 2004–2007. Vuodet 2001–2004 hänen seuransa oli ruotsalainen Ljusdals BK ja kaudella 2007–2008 hän pelasi Venäjällä HK Zorki Krasnogorskissa. – Olen seurannut ulkomailla koko ajan Bandyliigan ja ennen kaikkea Narukerän otteita. Nyt Porissa on oikeanlainen tekemisen meininki, joten on mukava palata takaisin kotiin, Aaltonen painottaa.