Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Maahanmuuttajien 150 asuinpaikan vastaanottokeskus suljetaan Raumalla – Porin vastaanottokeskus jatkaa toistaiseksi

Maahanmuuttovirasto on irtisanonut Rauman vastaanottokeskuksen sopimuksen. Vastaanottokeskuksen toiminnasta on vastannut Suomen Punainen Risti. Satakunnassa on vastaanottokeskus myös Porissa ja sen toimintaa ylläpitää SPR. Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen sanoo Porin vastaanottokeskuksen jatkavan toistaiseksi. Porin keskuksessa on 200 paikkaa. Rauman vastaanottokeskuksen toiminta lakkautetaan viimeistään ensi vuoden kesäkuun lopussa. Maahanmuuttovirasto on irtisanonut myös Kontiolahdella toimivan Paiholan vastaanottokeskuksen sopimuksen ja sen toiminta päättyy myös ensi kesäkuun lopussa. Kummassakin suljettavassa vastaanottokeskuksessa on 150 asuinpaikkaa. Raumalla on asukkaita nyt noin sata ja lisäksi vastaanottokeskuksen kirjoilla on noin 20 yksityismajoituksessa asuvaa maahanmuuttajaa. Lonsin kaupunginosassa sijaitsevan vastaanottokeskuksen toiminta alkoi tammikuussa 2016. Vastaanottokeskuksen johtaja Juho Suoramaa sanoo asukastilanteen muuttuvan kuukausittain. Hän arvioi, että toiminta jatkuu nykyisellään varhaiskevääseen saakka ja sen jälkeen käynnistetään toiminnan alasajo asteittain. – Osa asukkaista on töissä ja lapsia on koulussa. Heidän tilanteensa katsotaan ja ratkaistaan tapauskohtaisesti yhteistyössä maahanmuuttoviraston kanssa. Tavoite on, ettei ketään lähetettäisi noin vain toiselle puolelle maata, Suoramaa sanoo. Rauman vastaanottokeskuksessa on 13 työntekijää SPR:n palkkalistoilla. Heidän työsuhteensa päättyvät toiminnan loppuessa. Maahanmuuttovirasto pyrkii pitämään turvapaikanhakijoille tarkoitettujen vastaanottokeskusten paikkamäärän tarvetta vastaavana. Pekka Nuutinen sanoo, että vastaanottokeskusten paikkamäärää on suunniteltu vähennettäväksi Rauman ja Kontiolahden sulkemisten lisäksi, koska maahantulijoiden määrä on laskusuunnassa. Tällä hetkellä toiminnassa on 38 vastaanottokeskusta, kuusi alaikäisyksikköä ja kaksi säilöönottoyksikköä. Vuoden 2019 lopussa on käytettävissä noin 6 300 vastaanottokeskuspaikkaa ja tarpeen arvioidaan laskevan noin 600:lla heinäkuuhun mennessä. Nuutisen mukaan valtion kuluvan vuoden talousarviossa on varattu vastaanottokeskusten toiminnan kustannuksiin noin 168 miljoonaa euroa. – Sillä todennäköisesti selviämme, hän sanoo. Juttu päivitetty maanantaina 2.12. kello 15 ja 15.45 : tietoja täydennetty.