Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Sanomalehtipaperin monimuotoinen historia

Paperisen sanomalehden uskollista poikaa melkein huimasi, kun uutisoitiin sanomalehtipaperin tuotannon Suomessa loppuvan. Eipä silti, on sanomalehtipaperi – ja samalla sanomalehdistö – ollut monessa kriisissä. Sota-ajan säännöstely, jolloin kansa janosi tietoa, oli yhtä tuskaa. Siinä kärvisteltiin vuodet 1939-49. Sanomalehtipaperia tuotettiin ennen sotia 440 000 tonnia vuodessa. Alimmillaan, 57 000 tonnissa, se oli 1941. Mutta sitä tarvittiin muuhunkin kuin lehtien painamiseen. Tuotanto nostettiinkin 100 000 tonniin 1943-45 ja 1946-50 jo yli 400 000 tonnin. Se oli valuuttaa, jolla saatiin sota- ja elintarvikkeita. Sodan jälkeen sitä "vaihdettiin" sotakorvausteollisuuden koneisiin ja raaka-aineisiin. Osa paperista meni suoraan Neuvostoliittoon. Ja paperi oli edelleen vaihtotavarana jälleenrakennuskauden tarpeissa. Hallitus ja paperifirmojen Suomen Paperikonttori yrittivät suitsia lehtiä vapaaehtoisesti, mutta 1942 otettiin käyttöön pakko, joka supisti lehtien osuuden 1943 vain 16 000 tonniin. Levikin kasvu toi pienen lisän. Vuonna 1944 saatiin 23 000 tonnia, mutta Helsingin Sanomat yksin lohkaisi siitä neljänneksen. HS:n omistaja Eljas Erkko toimi Kotijoukkojen esikunnassa. Juuri HS pullikoi paperirajoituksia vastaan. Vertailun vuoksi: Toissa vuonna meillä käytettiin 109 000 tonnia sanomalehtipaperia. Se oli vähentynyt vuosikymmenen aikana kolmanneksen. Viidennes paperista tuotiin Venäjältä. Kaipolan osuus on 50 000 tonnia. Öljykriisi 1973 eli öljyn huima kallistuminen kaksinkertaisti sanomalehtipaperin hinnan yhdessä vuodessa. Vuonna 1902 perustettu Paperikonttori oli voimissaan vielä 1970-luvulla. Se määräsi, mistä tehtaasta mikin lehti sai ostaa paperinsa. Kun SK siirtyi 1975 nopeaan offsetrotaatiopainoon, meidän tehtaamme eli Summan paperi tuppasi katkeilemaan. Tehtaan vaihtaminen ei onnistunut. Niinpä porvarilehti teki ostonsa Neuvostoliitosta eli Äänisen rannalta Kontupohjasta, joka edelleen tekee sanomalehtipaperia. Oma pienimuotoinen paperikriisi koettiin SK:ssa melkein jokaisena 20 vuotena, jolloin sisällöstä vastasin. Sama tapahtui Kalevassa Oulussa. Paperin osuus kustannuksista oli noin 20 prosenttia. Syksyllä laaditussa budjetissa sovittiin keskisivuluku seuraavalle vuodelle, mutta vuoden lopussa oli aina varauduttava talousjohdon pyyhkeisiin. Sivuluku nimittäin säännöllisesti ylitettiin, mutta nousipa levikkikin. Lupasin joka kerta nöyrästi, ettei moinen enää ikinä toistuisi, mutta aina se toistui, vaikka budjetinkin sivuja hieman lisättiin. Entäs nyt? Painopintaa riittää edelleen. Paperia saadaan Venäjän lisäksi muun muassa Ruotsista ja Saksasta, jossa UPM:llä on paperitehdas. Ylitarjonta on alentanut hintoja. Maailman hakkuista noin 11 prosenttia jalostetaan paperiksi. Lakkautettava Kaipola on käyttänyt pääraaka-aineenaan kierrätyskuitua. Siinä lajissa Suomi on huippua. Paino- ja kirjoituspaperista saadaan talteen noin 80 prosenttia. Ja puuhan on uudistuva luonnonvara. Keräyspaperi siistataan eli siitä poistetaan painoväri ja muut epäpuhtaudet. Lukemisen helpottamiseksi useimpien lehtien sivu pienennettiin 2010-luvulla. Kokoluokassaan SK oli ensimmäinen. Muutos tähän tabloidiin tapahtui tammikuussa 2012. Uudet paketointimateriaalit ovat vähentäneet sanomalehden muuta "uusiokäyttöä". Kalaa ei enää kääritä sanomalehteen, eikä kukkakauppiaan pöydällä ole valmiiksi avattujen sanomalehtien pinoa. Lehtiä käytettiin tapetin alla lämpöeristeenä, ja äiti "kirkasti" niillä ikkunat. Hyvän rosvopaistin tekemisessä sanomalehti on sentään yhä välttämätön. Kirjoittaja on SK:n entinen päätoimittaja.