Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kirjurinluotoon toivotaan myös vegaaniruokatarjontaa – huikeita makukokemuksia eri maiden ruokakulttuureja ja perinteitä yhdistellen

Kävimme viime sunnuntaina uimassa ja kävelemässä Yyterissä. Rannalla ja vedessä näimme kymmeniä kuolleita pikkukaloja. Voisiko joku asiaa tunteva selittää asiaa? Olisi helppo maallikon vetää johtopäätöksiä eräästä tuotantolaitoksesta, jota monikaan ei Yyterin läheisyyteen olisi halunnut. Hyvät kanssasiskot. Ajakaa valtatiellä sallittua nopeutta. Mittarinne heittää todennäköisesti noin 5 kilometriä tunnissa. Ajatte alinopeutta ja sotkette sujuvan liikenteen. Katsokaa taustapeiliin. Jos takana on jono, syy on teissä. Väistäkää edes keskiviivalta. Ette putoa ojaan. Ajatelkaa nyt ihmiset ennen kuin lähdette ulkomaille kesälomalle syksyllä esimerkiksi Espanjaan ja muihin Euroopan maihin. Ruotsalaiset käyvät siellä edelleen, vaikka tautitilanne on huonosti hoidettu koko Ruotsin maalla. Loppukesä ja syksy on melkoinen saalistuspaikka hakea jälleen Suomeen kotimaahan tautia, siis myös itsellesi. Ensi keväästä alkaen toivomme saavamme Kirjurinluodosta myös kirjon vegaaniruokaa. Huikeita makukokemuksia eri maiden ruokakulttuureja ja perinteitä yhdistellen. Sinä joka aiot alkaa käyttämään kotimaassa tuotettua ruokaa, ajat varmaankin suomalaisten rakentamalla Mersulla ja vaatekertasi on tietty Suomi handmade. On totta, että armeijan autot hidastavat ja estävät sujuvaa liikennöintiä Porin kaduilla. Parempi kuitenkin, että ovat omia eikä vieraan valtion autoja. Annetaan miesten harjoitella haitoista huolimatta. Älkää vaan Hornankadulta Honkaluotoon rekkoja siirtäkö. Sinne on tehty ympyröitä, jotka lisäävät rekkojen päästöjä ja meluhaittoja. Siellä on paljon kerrostaloja, joissa nukutaan ikkunat auki kesäisin. Rekkarallista kärsivät Rauhanpuiston, Karjarannantien, Valtakadun, Hallituskadun ja Kuninkaanlahdenkadun varrella asuvat ihmiset. On siis paljon porilaisia äänestäjiä, jotka kärsivät rekkaliikenteen tärinä-, melu- ja päästöhaitoista. Ketkä porilaiset kunnallispoliitikot eivät halua ratkaista tätä asiaa? Sen verran ristiriitainen kirjoitus J. Ståhlelta (SK 21.7.), että on pakko puuttua siihen. Otsikko "EU-draama toimii kuin hyvä sahti: Vie jalat alta" on kyllä hyvä ja hauska, kuten lähes koko kirjoitus. Mutta viimeisessä kappaleessa tulee harmillinen asiavirhe. Hyvä sahti ei näy aamulla, eikä illallakaan alushousuissa. Jos näkyy, niin vika on juojassa, ei juomassa. Ei hiilidioksidi mihinkään vapaudu puun kuollessa, vaan puun hapettuessa eli palaessa tai maatuessa. Siksi parasta ilmaston kannalta olisi jatkojalostaa kaadetut puut mahdollisimman pitkälle ja kestävästi, esimerkiksi rakentamiseen ja huonekaluiksi. Eero Kavasto, olen kotoisin Raumalta ja minulla on sinuakin pidempi kokemus Porista ja porilaisista. Sekin on pelkästään positiivinen. Ideana kaunis ansiosidonnainen työttömyysturva kaikille kuulostaa hyvältä, jos toteutuu tarkoittaa maksettavien päivien vähenemistä ja korvauksen pienenemistä. Yllättävää on, että kaikki puolueet kannattavat. Tässä yhteiskunnassa on muistissani yksi idea, jota kaikki puolueet peukuttivat eli Yle-veroa. Se oli epäoikeudenmukainen ratkaisu, jolla vaan haluttiin turvata uusintojen lähettäminen. En mitenkään ymmärrä, miksi ilveksiä pitää metsästää. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.