Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Broilerihallin viereinen lämpökeskus paloi korjauskelvottomaksi Kiukaisissa – eläimet saatiin suojattua

Maatilan lämpökeskus paloi korjauskelvottomaan kuntoon maanantaina Mäkiperentiellä Euran Kiukaisissa. Lämpökeskus sijaitsi noin parinkymmenen metrin päässä varsinaisesta tuotantolaitoksesta. Kyseisessä hallissa kasvatetaan broilereita. Hälytys palopaikalle tuli kello 10.29. Paloa oli sammuttamassa useita yksiköitä Ala-Satakunnan alueelta. Päivystävä palomestari Jussi Jalonen kertoi, että pelastuslaitoksen pääasiallisena tehtävänä oli tuotantotilojen suojaaminen, missä onnistuttiinkin. – Kävin siellä vielä ilta seitsemän aikaan ja tilanne oli täysin ohi. Palokunta oli poistunut jo aikaa sitten. Kyteviä palopesäkkeitä ei enää ollut, Jalonen kertoi. Hänen mukaansa broilerihallissakin pärjättiin hyvin varajärjestelmän turvin. Syttymissyystä ei toistaiseksi ole tietoa. Pelastuslaitoksen palontutkija on käynyt paikalla.