Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kunnanhallitus torppasi suunnitelmat uudesta kerrostalosta Euran keskustaan

Kunnanhallitus torppasi uuden kerrostalon rakentamisen Euran keskustaan yksimielisesti. Uutta kerrostaloa oli suunniteltu Satakunnankadun varteen, pääkirjaston ja paloaseman väliin. Kunnan omistama kiinteistöyhtiö Kauttuanpuisto on käynyt alustavia keskusteluja uuden kerrostalon suunnittelemisesta YH-rakennuttajien kanssa ja kysyi asiaan kunnanhallituksen kantaa. Kunnanjohtaja Juha Majalahti ehdotti, että kunnanhallitus olisi antanut kiinteistöyhtiölle konserniohjeen kerrostalohankkeen käynnistämiseksi. Jukka Virta (sdp.) esitti Petri Salmisen (vas.) kannattamana, että kunnanhallitus ohjeistaa kiinteistöyhtiötä olemaan käynnistämättä hanketta. Virran ehdotus voitti äänestyksen yksimielisesti. Kerrostalon alustava kustannusarvio olisi ollut lähes 5 miljoonaa euroa, josta kunnan rahoitusosuudeksi kaavailtiin noin miljoonaa euroa.