Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Alaikäinen kuljettaja luistatti vanhan mersun perää – Osui vastaan tulleeseen autoon, kaksi loukkaantui

Alaikäinen kuljettaja luistatti vanhaa takavetoista henkilöautoa jäisellä tiellä sillä seurauksella, että auton perä ajautui vastaantulevan liikenteen kaistalle ja osui toisen auton keulaan. Onnettomuudessa loukkaantui kaksi vastaan tulleessa autossa ollutta matkustajaa. Myös alaikäisen kuljettajan autossa oli matkustaja. Molemmat autot vaurioituivat. Onnettomuus sattui viime tammikuussa Leväsjoentiellä Siikaisissa. 17-vuotias nuori ajoi Mercedes Benz -henkilöautoa, joka oli otettu käyttöön jo vuonna 1988. Ajokortti oli ilmeisesti varsin tuore. Henkilöauton ajokortin on voinut saada jo 17-vuotiaana heinäkuun alusta 2018. Syyttäjän mukaan epäilty ei noudattanut talvisten keliolojen edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Epäilty myönsi syytteen oikeaksi. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi epäillyn (s. 2002) törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta nuorena henkilönä 35 päiväsakkoon, yhteensä 210 euron sakkoihin.