Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vanhat tutut Sauli Niinistö ja Vladimir Putin jatkavat keskusteluja arktisen alueen tulevaisuudesta tiistaina Pietarissa

Suomen sunnuntaiset eduskuntavaalit tuskin nousevat mainintaa enempää esille kun presidentti Sauli Niinistö tapaa virkaveljensä Vladimir Putinin tiistaina Pietarissa. Kahdenkeskinen tapaaminen järjestetään Pietarin arktisen foorumin yhteydessä. Niinistön voi olettaa vievän Putinille vanhaa viestiä valtioiden alueellisen koskemattomuuden ja rajojen kunnioittamisen tärkeydestä. Suomessa äänestetään sunnuntaina eduskuntavaaleissa. Meillä on etukäteen pelätty Venäjän yrittävän vaikuttaa vaalien tulokseen. Venäjä on viime vuosina sekaantunut muidenkin kuin naapurimaidensa sisäisiin asioihin. Eduskuntavaalikampanjoissa ei ole kuitenkaan juuri puhuttu Venäjästä tai ylipäänsä ulkopolitiikasta. Kampanjat ovat olleet hämmästyttävän kotimaapainotteisia. Ehdokkaat tietävät, että äänestäjille läheisiltä tuntuvista asioista puhumalla saa parhaat äänisaaliit. Venäjä ei tunnu suurelle osalle suomalaisista erityisen läheiseltä. EU-vaalit kiinnostavat Venäjää Venäjän ulkopolitiikka on ollut viime aikoina kaiken kaikkiaan totuttua vaisumpaa. Maa on jäänyt statistin rooliin suomalaisessa vaalikeskustelussa osittain siksi, että ainakaan räikeää vaalivaikuttamista idän suunnalta ei ole toistaiseksi havaittu. Tämä selittyy sillä, että Venäjän näkökulmasta toukokuussa käytävät europarlamenttivaalit ovat selvästi Suomen eduskuntavaaleja tärkeämmät ja kiinnostavammat. Venäjän kannalta on tehokkaampaa panostaa koko Euroopan unionin kuin yhden vakaan, ystävällismielisen pikkuvaltion horjuttamiseen. Euroopan unionin vuosia kestänyt sekasorto on tarjonnut Venäjälle propagandamateriaalia jatkuvalla syötöllä. Venäjän on vain tarvinnut löytää oma, kärjistetty ja usein ainakin osittain valheellinen kulma unionin tapahtumista uutisointiin. EU:n mollaaminen on toiminut loistavasti yhtenä maan sisäpolitiikan työkaluna. Ukraina on ajankohtainen EU:n ohella Ukraina on venäläismedian otsikoissa harva se päivä. Venäjä ei edelleenkään halua lopettaa Ukrainan sotaa eikä luopua valtaamastaan Krimin niemimaasta. Ukrainassa käytiin kuunvaihteessa presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Venäjällä on kiistattomia intressejä Ukrainan seuraavan johtajan suhteen. Venäjälle vaalien toinen kierros on ensimmäistä kriittisempi. Venäjä ei missään nimessä halua Petro Poroshenkoa jatkokaudelle. Ukrainan presidentinvaalien vajaan kahden viikon päästä nähtävä toinen kierros ja toukokuun europarlamenttivaalit sijoittuvat Venäjän kannalta ajallisesti kätevästi. Se ehtii vaikuttaa niihin molempiin vuorollaan. Sitä ennen käytävät Suomen eduskuntavaalit vaativat nekin vähintään tarkkaa seurantaa. Venäjä ymmärtää, että Suomen poliittisessa kentässä on tällä kertaa luvassa hajaannusta myös omasta takaa. Teemana arktinen alue Koska Niinistön ja Putinin tiistain tapaaminen järjestetään Pietarin arktisen foorumin yhteydessä, voi arktisen alueen kysymysten olettaa saavan runsaasti keskusteluaikaa. Presidentit käsittelivät arktisen alueen yhteistyötä pikaisesti jo elokuun tapaamisessaan Sotshissa. Putin sanoi tuolloin, että Venäjä on valmis jatkamaan keskustelua ja tarvittaessa osallistumaan arktisen neuvoston huippukokoukseen. Suomi on neuvoston puheenjohtajamaa toukokuuhun asti, jonka jälkeen Islanti ottaa ohjat käsiinsä. Suomen havittelema arktisen neuvoston huippukokous ei toteudu Suomen puheenjohtajuuskaudella. Sauli Niinistö ja Vladimir Putin ovat tavanneet jo niin monta kertaa, että tietyt asiat näyttävät toistuvan joka vierailulla. Putinilla on tapana saapua tapaamiseen enemmän tai vähemmän myöhässä. Niinistö puolestaan lausuu kollegalleen jotain kohteliasta venäjäksi median edessä. Niinistön venäjän opinnot etenevät päätellen siitä, että hänen venäjänkieliset lausahduksensa ovat pidentyneet vuosien kuluessa. Tapaamisen jälkeen presidentit pitävät tavallisesti yhteisen tiedotustilaisuuden medialle. Niissä kysymysten määrä on rajallinen. Tiukimmillaan suomalaistoimittajat saavat yhden yhteisen kysymyksen ja venäläistoimittajat toisen.