Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Satakunnan Kansa seurasi: Pesäkarhut voitti pronssiottelusarjan ensimmäisen pelin

Pesäkarhujen ja Lapuan Virkiän pronssiottelusarja käynnistyi torstaina. Satakunnan Kansa seurasi ottelua tässä artikkelissa. 1. jakso: 6–0 Pesäkarhujen ensimmäinen sisävuoro tukahtui nopeasti eikä sisältänyt yhtäkään juoksua. Lapuan sisävuoro ei ollut sen parempi, ja ensimmäinen vuoropari pelattiin juoksuitta. Toisella sisävuorolla Pesäkarhujen kapteeni Susanna Puisto löi Kaisa-Maija Rosvallin kotiin, mutta kolme paloa tuli taas nopeasti täyteen. Samoin kävi Lapualle, jonka lyöjäjokeri Janette Lepistöllä oli hyvä tilaisuus lyödä juoksu sisävuoron lopussa, mutta Pesäkarhujen lukkari Minttu Vettenranta sai pallon haltuunsa ennen kuin Kaisa Peräaho ehti kotiin. Pesäkarhut lisäsi johtoaan kolmannella sisävuorollaan. Ensin Puisto kotiutti Henna Jukan ja sen jälkeen Tiia Peltonen kotiutti Susanne Ojaniemen . Pesäkarhut siirtyi juoksujen myötä 3–0-johtoon. Lapua jäi puolestaan omalla sisävuorollaan taas tyhjin käsin. Lapuan ahdinko jatkui ensimmäisen jakson viimeisellä ulkovuorolla. Harhaheitto johti siihen, että Pesäkarhujen Juka ehti kotiin. Sen jälkeen Puisto kotiutti Ojaniemen, ja lukemat olivat 5–0. Lisää löylyä tarjosi Vettenranta, jonka lyönti livahti kakkospesän taakse ja johti Roosa Törmäsen juoksuun. Lapuan viimeinen sisävuoro alkoi lukemista 0–6 ja oli sekin tehoton. 2. jakso: 2–2 Otteluun tuli ensimmäistä kertaa mitalipelin makua vasta toisen jakson toisessa vuoroparissa, kun Virkiä sai koko pelin ensimmäisen juoksunsa: Janette Lepistö löi Kaisaleena Rautakorven kotiin. Pesäkarhut ei saanut tasoitusta aikaiseksi, joten kolmas vuoropari alkoi vierasjoukkueen 1–0-johdossa. Siinä Lepistö kotiutti Emma Kiviniemen kasvattaen vierasjoukkueen johtoa 2–0:aan. Pesäkarhujen tilanne alkoi käydä jo hieman tukalaksi, kun kolmannella lyöntivuorolla oli jo kaksi paloa taulussa ilman yhtäkään juoksua toisella jaksolla. Pientä helpotusta toi se, että Puisto sai kotiutettua Rosvallin, mutta pian sen jälkeen tuli kolmas palo. Viimeinen vuoropari alkoi Lapuan 2–1-johdossa. Vierasjoukkueen lyöntivuoro ei tuottanut tulosta, joten Pesäkarhuilla oli hyvä tilaisuus ratkaista ensimmäinen pronssipeli jakson viimeisellä lyöntivuorollaan. Tuon tilaisuuden Pesäkarhut myös käytti hyväksi, sillä tuttu kaava toistui, kun kapteeni Puisto löi, ja kotiin juoksi Juka. Juoksut siirtyivät 2–2:een, mikä sinetöi ottelun voiton Pesäkarhuille. Ottelusarja jatkuu Lapualla lauantaina. Jos Virkiä voittaa kyseisen ottelun, kolmas eli ratkaiseva peli on Porissa sunnuntaina.