Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Dalton Hoss palasi voittokantaan Kokemäen kauden päätösraveissa

Kokemäen kauden päätösravien lämminveristen ykkössarjan voitti Arto Hammarin ohjastama Daldon Hoss. 6-vuotias Jouni Miettisen valmentama ruuna kiri 18-aikaisessa lopetuksessa varmaan vuoden toiseen voittoon kilometriajalla 1.17,5/2600 metriä. Lähdön tahtipuikkoa heilutti aina maalisuoran alkuun Ilkka Korven ohjastama kauhajokelaisruuna Avrika By Ningt, mutta se sai taipua kolmanneksi, kun Dalton Hossin lisäksi ohi meni Jere Kiveisen Freddy K. – Otin lähdön varman päälle. Lähdin sillä mielin, ettei jouduta johtavan rinanlle. Sinne kuitenkin jouduttiin, mutta ei se tahtia haitannut. Ruuna teki tosi hyvän esityksen ja voitto tuli varmaan tyyliin, Hammar kertoi. Karlo päihitti Laylan Suomenhevosten ykkössarjassa kovan taiston voitosta kävivät Kari Puosin ohjastama Layla ja Niko Jokelan Karlo, mikä päättyi jälkimmäisen varmaan voittoon. Toto4-pelin avauskohteessa Peter Bonnin Masterstroke Aria ja Mikael Pitkäsen Sturdy Stride kävivät kovan loppusuoran taiston voitosta, mikä päättyi suosikkina starttiin lähteneen Bonnin ohjastaman vaasalaisruunan niukkaan voittoon. Nelosen kakkoskohteen voitti kakkossuosikki Ilkka Korven ohjastama Helmin Hermanni. Voitto oli 10-vuotiaalle salolaisruunalle kuluvan vuoden ja uran kolmas, kun startteja on takana vasta kuusi. Muille totosijoille ehtivät Poken Roope ja R.R.Jylhä. – Alkumatka oli tosi vaikea. Kun siitä selvittiin ei voiton suhteen ollut ongelmia, Korpi totesi. Suosikkipitoisen Toto4-pelin yllätys saatiin kolmanteen kohteeseen, jonka voitti kahdeksan prosenttia pelattu jämijärveläisen Toni Ylitalon ohjastama Delling, Lähdön ja nelosen suurin suosikki Valeriana oli laukkapäällä ja hylättiin. Näin Toto4 palautti 111 euroa. Kotiradalle kaksoisvoitto Yksi ravien ylivoimaisimmista esityksistä nähtiin avauslähdössä, jonka voitti suvereenin esityksen päätteeksi Joni-Petteri Irrin ohjastama Sahara Momorelius. Kokemäkeläisen Mikko Aron omistama ja valmentama 5-vuotias tamma ravasi uran avausvoittoon kilometriajalla 1.18,7/2120 metriä. Lähdössä saatiin kotiradalle kaksoisvoitto, kun toisena maalipaalun ylitti Teemu Toroskan ohjastama ja Meri Elomaan valmentama Belle Primavera. – Annoin kyvykkään tamman mennä omaan tahtiin. Välillä mentiin tosi kovaa, mutta hyvin se tuli loppuun asti, Irri mainitsi.