Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronakevät romahdutti henkilökorttien hakijoiden määrän Suomessa – Saksan ja Ruotsin edustoissa on ollut vipinää

Koronakevät on lisännyt Suomen passien ja henkilökorttien kysyntää Saksassa ja Ruotsissa. Suomen Saksan suurlähetystön konsulin Minna Kurosen mukaan Saksassa on ollut kevään aikana hieman normaalia enemmän asiakkaina kaksoiskansalaisia, jotka haluavat Saksan passin lisäksi myös Suomen kansalaisuudesta todistavat dokumentit käyttöönsä. – Täällähän asuu paljon kaksoiskansalaisia ja heillä on ollut käytännön syistä vain yhden maan eli Saksan dokumentit, niin he ovat hakeneet vähän normaalia vilkkaammin Suomen passia tai henkilökorttia, Kuronen kertoo. Sen sijaan kansalaisuushakemuksissa ei Saksan suurlähetystössä ole havaittu nousupiikkiä verrattuna aiempaan. – Keväthän on meillä muutenkin kaikkein vilkkainta asiointiaikaa. Koronan aikana asiakaspalvelu oli hyvin rajoitettua, nyt palvelemme taas kolmessa toimipisteessä. Asiakkaita on rajoitusten jälkeen paljon, mutta kyllä he ovat saaneet varattua aikoja ja päässeet asioimaan, Kuronen toteaa. Ruotsissa Suomen passia ovat hakeneet ennen kaikkea aikoinaan Ruotsiin muuttaneet ja Suomen kansalaisuuden menettäneet. Suomi on hyväksynyt kaksoiskansalaisuuden vuodesta 2003 lähtien. Suomen kansalaiset, pysyvästi Suomessa asuvat ja heidän perheenjäsenensä saavat aina palata Suomeen. Perustuslaillinen oikeus tulla maahan koskee myös kaksoiskansalaisia. Britanniastakaan ei tarvitse passia Lehdistövirkamies Heli Suomisen mukaan Suomen Britannian suurlähetystöstä passeja haettiin koronan aiheuttamien asiakaspalvelurajoitusten vuoksi keväällä jopa tavanomaista vähemmän. Suominen muistuttaa, että myös matkan ajan voimassa oleva, poliisin myöntämä henkilökortti riittää Suomen kansalaiselle Suomeen pääsemiseksi. Luottokortin kokoinen henkilökortti käy matkustusasiakirjana yhteensä 28 maassa Euroopassa. Huhtikuussa koettiin romahdus Suomessa henkilökorttihakemusten määrä suorastaan romahti viime vuoden huippuluvuista koronakevään huhtikuussa. Henkilökortteja haettiin huhtikuussa vähän yli 13 000, mikä oli peräti 64 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Myös maalis- ja toukokuussa mentiin lähes 50 prosentin miinuksella. – Kesäkuun 2020 yli 26 500 hakemuksella alettiin jo lähennellä viime vuoden määrää, joka oli yli 30 000, Poliisihallituksen ylitarkastaja Juhani Ruutu toteaa. Hänen mukaansa henkilökorttien noin viikon toimitusajassa ei ole ollut suuria muutoksia. Ajokortti ei ole virallinen todistus henkilöllisyydestä vaan todistus ajo-oikeudesta. Ajokortti ei kelpaa enää tunnistautumiseen, kun noutaa myönnettyä passia tai henkilökorttia esimerkiksi R-kioskilta. Passia noudettaessa tunnistautuminen voidaan tehdä myös enintään vuosi sitten vanhentuneelle passilla tai henkilökortilla, kunhan henkilö on tunnistettavissa asiakirjan kuvasta vaivatta. Matkustajalla tulee aina olla mukana vaadittava matkustusasiakirja ja tarvittaessa vaadittava viisumi tai oleskelulupa. Pohjoismaiden kansalaiselle riittää Pohjoismaiden välisessä liikenteessä se, että henkilö kykenee jollakin tavoin osoittamaan henkilöllisyytensä. Passin ja henkilökortin myöntää Suomessa poliisi. Ulkomailla oleskelevien passi- tai henkilökorttihakemukset käsitellään pääsääntöisesti edustustoissa. Kansalaisuuspäätökset tekee Maahanmuuttovirasto.