Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kotitappio KooKoolle ei keikauta loistavan alkukauden pelannutta Lukkoa: ”Inhimillistä, muttei missään nimessä hyväksyttävää”

Lukko pelasi keskiviikkona kauden heikoimman pelinsä ja taipui KooKoolle Raumalla selvemmin, mitä loppunumerot 1–3 (0–1, 1–2, 0–0) kertovat. Raumalaisten kausi on tappiosta huolimatta alkanut odotuksia paremmin. Siemen Lukon hyvään alkukauteen kylvettiin pari vuotta sitten. Silloin Raumalle saapuivat Pekka Virta ja Kalle Sahlstedt . Kyseessä ei ole siis sattuma, vaan pitkäjänteisen työn tulos. Virran aiemmat visiitit länsirannikolla eivät menneet hyvin. Pestit Ässissä ja TPS:ssä päättyivät molemmat ennen sopimuksen loppumista, eikä alku Raumallakaan ollut helppo. Äijänsuolle KalPan hopeakevään jälkeen saapunut Virta sai käsiinsä Juha Vuoren katastrofikaudesta jääneen joukkueen, joka ei sopinut Virran jääkiekkoon lainkaan ja oli henkisesti alamaissa. Nyt tuosta kahden vuoden takaisesta joukkueesta on jäljellä neljä pelaajaa, joukkue on vihdoin Pekka Virran näköinen ja tulosta on alkanut tulla. Uusi suunta Virran johtaman joukkueen on rakentanut raumalaislähtöinen ja pitkän uran pelaajana tehnyt Kalle Sahlstedt, joka aloitti pestinsä Raumalla reilu vuosi sitten. Rauma tunnettiin pitkään syystäkin kaupunkina, jossa moni kävi pelailemassa uransa viimeiset vuodet kovalla palkalla ja jossa keskitason liigajyrille maksettiin enemmän kuin muualla. Kun Lukko vihdoin päätti palkata urheilujohtajan, alkoivat asiat muuttumaan nopeasti. Nyt Lukko on täynnä pelaajia kuten Justin Danforth, Tarmo Reunanen ja Westerholmin veljekset, jotka ovat matkalla isompiin valoihin, ja joilla on kova halu näyttää. Vahvasti uudistuneen joukkueen uudet hankinnat ovatkin olleet poikkeuksetta onnistuneita. Keskiviikkon peli KooKoota vastaan oli Lukolta sanalla sanoen huono, mutta katsomosta ei kuulunut buuasta tai sadattelua. Raumalaisyleisö tuntuu ymmärtävän, että nyt on tekeillä jotain hyvää, eikä yksi huono ilta muuta sitä. Maha oli täynnä Pekka Virran mukaan Lukolla oli pitkän hyvän jakson takia maha täynnä. – Fakta on, että KooKoo oli kaikessa parempi alusta loppuun asti. Tehtiin kaikkemme, että olisimme valmiita, mutta voitosta voittoon meneminen ja hyvänolontunne on sille iso vastavoima. Se on inhimillistä, muttei missään nimessä hyväksyttävää, Virta summasi. Hyökkääjä Toni Koivisto oli valmentajansa kanssa samoilla linjoilla. – Me olimme huonoja ja KooKoo hyvä. Huono startti peliin ja hävittiin kaikki mahdolliset kaksinkamppailut. Näitäkin iltoja tulee ja kokonaiskuvaan olen tyytyväinen, Koivisto kommentoi, eikä ollut huolestunut yhdestä huonosta illasta. – Tähän kaudenavaukseen pitää olla tyytyväinen. Ollaan pelattu hyvin ja oman näköistä kiekkoa. Pari vaisua peliä on ollut, mutta niistäkin on saatu voittoja. Paljon on silti parannettavaa ja opin tie on kesken syksyä ajattelen. Tulivoimaa vielä piilossa Suurin syy Lukon hyvään alkukauteen on Koiviston mukaan joukkue itsessään. – Paljon on uusia pelaajia, mutta meillä on todella hyvä joukkue koossa. Ulkomaalaiset ovat erittäin hyviä ja ratkaisuvoimaa löytyy laajalta rintamalta. Puolustaminen ja maalivahtipelaaminen ovat olleet kunnossa alusta asti, Koivisto jatkoi. Lukolla on vielä paljon maalintekopotentiaalia piipussa. Konkarikolmikko Vili Sopanen, Eero Elo ja Toni Koivisto on tehnyt yhdessä vasta neljä maalia 14 ottelussa. Koivisto korosti joukkueen laajuutta. – Pystytään tekemään tulosta neljällä kentällä ja kaikki myös puolustavat hyvin. Ei siinä omia tehoja mieti, kun joukkue pelaa näin hyvin.