Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Messiaan paluu – kääntääkö NHL-leiriltä saapunut maalivahti Ilveksen kurssin?

Ilvestä pidettiin ennen liigakauden alkua sarjan potentiaalisimpana yllättäjäkandidaattina. Joukkueen aloitus on ollut odotuksiin nähden sekä tuloksellisesti että pelillisestikin pettymys. Etenkin puolustuspeli on toiminut heikosti; joukkueelle on tehty kolmessa ottelussa 13 maalia – eniten koko sarjassa. Vaikka maalilla pelannutta Ville Kolppasta ei käykään tappioista suoraan syyttäminen, on Ilveksellä tänään mahdollisuus uuteen alkuun, kun viime kauden lopulla joukkueen maalilla vakuuttanut Lukas Dosta l tekee paluun joukkueeseen Anaheimista. Dostalin torjuntaprosentti viime kauden runkosarjassa oli 92,17. Kun Kolppasen tämän kauden lukema on vain 86,05, voi ihan perustellusti odotella muutosta Ilveksen menestyksessä. Kärpät on sarjassa toisena voitettuaan kaikki kolme ensimmäistä otteluaan. Aivan tulostensa veroista jääkiekkoa joukkue ei kuitenkaan tällä hetkellä pelaa. Etenkin hyökkäyspelaaminen on muutamista tähtistatuksen pelaajista huolimatta vielä keskeneräisen oloista. Tänään Kärpät hakee parempaa muutamilla kokoonpanomuutoksilla. Tuukka Tieksola ja Tino Metsävainio ovat saaneet antaa tilaa uusille nuorille yrittäjille Julius Hermoselle ja Jesse Koskenkorvalle . Veikkaus pitää ottelua varsin tasaisena kertoimin Ilves 2,00 – Kärpät 1,81. Itse olen samaa mieltä, enkä tyrmää nyt tappioilla aloittanen Ilveksen voitonmahdollisuuksia. Vedonlyönnillisesti Ilves-Kärpät-ottelun paras pitkävetovalinta on alle 5,5 maalia kertoimella 1,58 kohteesta 4757. Underin maistuvuuteen vaikuttavat etenkin Dostalin pelaaminen sekä se, että Kärpät on alkukauden otteluissa ollut hyvin vähämaalinen; sen kolmen ottelun maalikeskiarvo on vain 3,66 maalia per peli. Ottelu alkaa kello 18.30. Päivän paras vetovihje Perjantain paras pitkävetohaku on kohteen 685 kotijoukkue Sibir. Urheilullisesti Sibirin puolesta puhuvat sekä joukkueen oma hyvä pelaaminen että vastustaja Amurin vaikea kauden aloitus. Vaikka Sibir onkin nyt hävinnyt kaksi peliä putkeen jatkoajalla ja voittolaukauksilla, eivät sen peliesitykset ole olleet huonoja. Etenkin joukkueen suomalaiskentällinen pelaa tällä hetkellä erittäin hyvin. Amur on aloittanut kauden kahdeksalla peräkkäisellä tappiolla. Jossain vaiheessa putki toki menee poikki, mutta raskaalla vieraskiertueella (neljäs matkapeli seitsemään päivään) joukkuetta päin pelaaminen tuntuu edelleen hyvältä strategialta. Kun Veikkaus tarjoaa näistä lähtökohdista Sibirille markkinoiden korkeimman suoran 60 minuutin voiton kertoimen (1,80), kuuluu Sibir ainakin varovaiseksi vihjeeksi. Päivän pelit: Ei pelejä. Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 62/116, palautusprosentti 100.