Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Iivo Niskanen manaa viime viikonlopun kisan jälkeen noussutta kohua – ”Puhuttiin todellisuudessa täysin eri asiasta”

Ylen tv-kamerat taltioivat viime lauantaina Norjassa Iivo Niskasen toimintaa sprinttikilpailun jälkeen. Suomalaistähti ei ollut heti maalintulonsa jälkeen kovin aurinkoinen. Yle raportoi tapahtuneesta, että Niskanen ”raivosi suksihuoltajalleen”. Jutussa todettiin, että ”Niskanen kävi todella kuumana ja antoi suoraa palautetta suksihuoltajalleen Mika Venäläiselle .” Myöhemmin episodista uutisoitiin laajasti suomalaisessa mediassa. Niskasta tapaus harmittaa, sillä hän ja suksihuoltaja Venäläinen ovat hyvää pataa keskenään. – Sehän ei mennyt putkeen. Se oli Ylen kuvaama juttu takaapäin. Kritiikki ei kohdistunut, kuten oli annettu ymmärtää, Mikaan. Ollaan sen verran läheisiä, että pystyn näyttämään ketutuksen Mikalle, Niskanen kertoo. Suomalaistähti ja Venäläinen ovat tehneet vuosia tiivistä suksi- ja seurayhteistyötä. He kasasivat viime talveksi Puijon Hiihtoseuraan menestyksekkään viestiporukan. – Välillä annetaan räiskyä. Näyttää ulospäin pahalta, mutta sellaista se on. Siinä tuli tehtyä itsellä virhe. Turha oli yrittää lähteä hakemaan niin matalalla suksella tulosta, Niskanen kertaa Trondheimin sprintin suksihommia. Niskanen kertoo antaneensa vielä sunnuntain kilpailun jälkeen Ylelle haastattelun, jossa antoi palautetta lauantain videoselkkauksesta. Haastattelua ei julkaistu. Kuopiolainen haluaa nyt alleviivata, ettei hän mollannut Venäläistä. – Etäältä käsin oli video tulkittu niin. Juttu henkilöityi Mikaan, vaikka puhuttiin todellisuudessa täysin eri asiasta kuin huoltomiehen haukkumisesta. Tunteet näkyvät Niskanen ja Venäläinen ovat täydellisyyteen pyrkiviä miehiä. – Mikan kanssa keskustelu on avointa ja faktoihin perustuvaa. Kun puhutaan välineistä, molemmat puhuvat pienistä yksityiskohdista. Mikakin kilpailee siitä, kuka huoltomies onnistuu parhaiten. Siksi keskimäärin ollaan onnistuttu hyvin. Tunteita näytetään voittojen ja tappioiden hetkellä. – Mestaruuksien jälkeen kumpikin voi itkeä, kun on ollut sadan prosentin keskittyminen. Tällä kaudella Niskanen on nähty muutaman kerran kilpailujen jälkeen hieman kiukkuisen oloisena. Latujen ulkopuolella rennon oloista Niskasta naurattavat puheet ”vihaisesta Niskasesta”. – Kun tullaan kilpailusta, ei kukaan ole viidessä minuutissa valmis haastatteluun. Kun tulee suorituksissa ääripäitä, tunteet ovat pinnassa. Ei siinä silloin olla normaalissa tilassa. Jos ei ole latausta, turha hiihtää kilpaa. Voi olla eri meininki, kun istutaan jossain muualla. Kiehtova välinevääntö Suomen huolto on tällä ja viime kaudella saanut julkisuudessa melko paljon pyyhkeitä. – On selkeitä hyviä kisoja, on tullut huonoja kisoja. Jos joku joukkueesta menestyy hyvin, etsitään syytä muualta, Niskanen sanoo. Hiihto on osittain välineurheilua. Kapulan toimivuuteen vaikuttavat suksivalinnat, hionta, kuviointi ja voitelu. Perinteisen suksissa pitovoitelu tuo lisähaasteen. Suksen saa aina pitämään, mutta pitoa voi olla liikaa, jolloin se jarruttaa menoa. – Et koskaan saa täydellistä onnistumista – sama se on harjoittelussa, sillä jotakin aina voi viilata. Niskanen vaihtoi täksi kaudeksi suksimerkkiä. Hän kokee olevansa sinut uuden suksipakkansa kanssa. Paha epäonnistuminen tuli Nove Meston 15 kilometrin perinteisen takaa-ajossa, nappiveto viime sunnuntaina Trondheimin kolmenkympin perinteisen startissa pitopohjasuksella. – Välineen vaikutus on aina ollut meidän lajissa läsnä. Se on yksi komponentti suoritusta. Sukset tarjoavat mahdollisuuden taitavalle urheilijalle hankkia etua. Savolainen kertoo olleensa aina kiinnostunut välineistä. – Käytän tosi paljon aikaa ja teen töitä suksien kanssa, varmasti huomattavasti enemmän kuin hiihtäjät keskimäärin. Urheilija tuntee jo suorituksen alussa, jos kapula on kamala. – Silloin vaan pitää tehdä sellainen suoritus, mihin pystyy. Kaikki sijat ja pisteet merkitsevät. Bravuurimatkalle Lauantaina Lahdessa hiihdetään Niskasen bravuurimatka 15 kilometriä perinteisellä väliaikalähtönä. – Ei voi sanoa, että odotan vain voittoa. Totta kai sitä toivoo pärjäävänsä. Ei ole absoluuttisesti paras vire, mutta kun on hyvä matka, ei tarvitse olla paras vire pärjätäkseen. Salpausselällä sivakoidaan pakkasessa tykkilumella kirkkaassa säässä. Suksiasioiden pitäisi olla selkeät. – Niin pitäisi, mutta esimerkiksi lumen koostumus eri puolilla latua on erilainen, Niskanen naurahtaa.