Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Meri-Porin yhtenäiskoulussa karanteeniin asetettuja jo lähemmäs 40 – Rehtori: ”Siivous on ollut keväästä asti todella hyvällä tasolla ja nyt tehtiin vielä pieni ruuvinkiristys”

Meri-Porin yhtenäiskoulussa todetun lieväoireisen koronatartunnan jäljiltä karanteeniin on asetettu Porin perusturvan tartuntatautilääkäri Jari Sainion mukaan nyt jo lähemmäs 40 ihmistä. Tartunta todettiin torstaina puolenpäivän aikaan koulun joustavan perusopetuksen ryhmässä. Iltapäivään mennessä karanteeniin joutuneita oli tuolloin reilut 20. Satasairaalan perjantaiaamupäivänä julkaiseman tiedotteen mukaan karanteeniin asetettujen lähikontaktit on jo pääosin tavoitettu. Uusia tartuntoja ei ainakaan tähän mennessä ole todettu. Meri-Porin yhtenäiskoulun rehtorin Toni Ranteen puhelin soi uutisen leviämisen jälkeen niin tiuhaan, ettei kaikkiin yhteydenottoihin ennättänyt vastata. Vanhempien tiedonjanoon ja kyselyihin vastaamisessa ovat olleet auttamassa niin terveydenhoitaja kuin kuraattori. – Totta kai huolta oli ja haluttiin kysyä. Niiden huoltajien kohdalla, joiden kanssa itse keskustelin, huomasi että haluttiin varmistella ja saada tiettyihin asioihin selvyyttä. Tietoa selkeästi tarvittiin, Ranne kertaa hektistä torstaita. Hän arvioi perjantaina aamupäivällä, että noin kuudennes Meri-Porin yhtenäiskoulun 500 oppilaasta olisi jäänyt koronatartunnan toteamisen jäljiltä kotiin. – Mukana on varmasti riskiryhmäläisiä ja heitä, joiden perheenjäsenet kuuluvat riskiryhmään. Hehän reagoivat jo keväällä tähän ensimmäisinä, Ranne sanoo. Kaikesta huolimatta tilanne Meri-Porin yhtenäiskoulussa on rehtorin mukaan rauhallinen ja hyvin hallinnassa. Porin perusturva jatkaa tartuntaketjujen selvittämistä ja koulussa on jo saatu otettua käyttöön tarvittavat erityistoimenpiteet. Karanteeniin joutuneille on järjestetty ruokahuoltoa kotiin ja oppilaiden etäopetus käynnistyy jo tänään. Tartuntatautilääkäri Jari Sainio totesi Satakunnan Kansalle torstaina, ettei yhtenäiskoulussa tarvitse ryhtyä sen suurempaan siivousoperaatioon. Lausunto herätti kummastusta lukijoissa. Rehtorin mukaan siivoustyön johto kuitenkin reagoi välittömästi, kun tieto koronatartunnasta tuli. – Työnjohtaja tuli vielä itse illalla työpäivän jälkeen tuomaan lisätarvikkeita ja tilojen puhdistuksia varmisteltiin tänä aamunakin. Siivous on ollut keväästä asti todella hyvällä tasolla ja nyt tehtiin vielä pieni ruuvinkiristys. – Olen painottanut väellemme koko ajan käsien pesua ja etäisyyksien pitämistä. Käsipaperia ja saippuaa menee nyt melkein tuplamäärä normaaliin verrattuna, mutta se on hyvin pieni kulu ihmisten terveydestä. Opettajakunta on kuuliaisesti noudattanut sitä, että kädet pestään kaikissa tilanteissa, Ranne kiittelee.