Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Winnovassa pohditaan, mitä tehdä opiskelijoille, jotka eivät pääse työharjoitteluun – Satasairaalan viesti yksiselitteinen: Emme voi pistää heitä hoitamaan koronapotilaita!

Länsirannikon koulutusyhtymä Winnovan opiskelijoista suuri osa on keväisin työharjoittelussa, oppimassa oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla. Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on erityisen tärkeää viimeisen vuoden oppilaille, jotka antavat siellä ammattiosaamisen näyttönsä. Winnovassa koronavirus näkyy paitsi siinä, että koko oppilaitos siirtyi muun Suomen tapaan keskiviikkona etäopetukseen, myös siinä, että se arvioi työnantajan kanssa, onko työympäristö turvallinen opiskelijalle. Mikäli työpaikalla on suuri riski saada koronatartunta, työharjoittelua jatketaan vasta, kun riskiä ei enää ole. Rehtori Juha Vasaman mukaan suurimmalla osalla oppilaista työpaikalla tapahtuva oppiminen jatkuu entiseen malliin. Melkeinpä ainoa poikkeus ovat olleet sosiaali- ja terveysalan oppilaat. Porin perusturva, Rauman sosiaali- ja terveystoimiala sekä Satasairaala ovat lopettaneet työharjoittelun kevään ajaksi. Satasairaalan johtajaylilääkäri Sari Sjövall kertoo osaltaan, että vastaava päätös on tehty muissakin sairaanhoitopiireissä. Sjövallin mukaan sairaaloissa ja terveyskeskuksissa varaudutaan siihen, että skenaariot toteutuvat. Henkilökunnalla ei ole nyt aikaa keskittyä koulutukseen. – Vähitellen alamme ajaa myös tiettyjä sairaalatoimintoja. Meillä ei siis välttämättä ole jatkossa potilaitakaan, joiden kanssa voisi käydä läpi oppilaalle sopivia rutiinipotilasasioita. Poikkeuslaissa kielletään ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa. Sjövallin mukaan yksi keskeinen syy opiskelijakieltoon onkin opiskelijoiden suojelu. – Emme voi pistää nuoria hoitamaan koronapotilaita. Tilanne on tavallaan ristiriitainen. Mikäli koronavirusepidemia iskee voimalla Suomeen, pelätään sen johtavan lopulta hoitajapulaan. Sjövallin mukaan päätös työharjoittelun loppumisesta ei koske ihan kaikkia. – Opiskelujen ihan loppuvaiheessa olevia otamme jatkossakin työharjoitteluun. Winnovassa tilanne on johtanut siihen, että oppilaitoksen johto miettii parhaillaan, miten toimia poikkeustilassa. Pohdinnassa on muun muassa oppisopimusmahdollisuus, työpaikalla tapahtuvan oppimisen etätoteutus tai vaihtoehtoinen työharjoittelupaikka. – Vaikka siirryimmekin etätyöhön, on Winnovan tehtävä edelleen huolehtia opiskelijan opinnoista ja mahdollistaa hänen valmistumisensa. Tämä tapahtuu tietenkin niin, että hänen turvallisuutensa on ihan keskiössä, sanoo Vasama.