Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Verosekoilu vain yltyy, sotku luultua suurempi – Nuori espoolaisnainen järkyttyi saatuaan posiolaisen eläkeläismiehen talousluvut: ”Kukahan minun tietojani lukee?”

Torstaina selvisi, että valtavassa määrässä verottajan lähettämistä kirjeistä toisilleen tuntemattomien ihmisten tiedot ovat menneet keskenään täysin sekaisin. Perjantaiaamuna verottaja ensin arvioi, että 17 000 kirjeessä olisi sattunut virheitä. Lähes heti perään Verohallinnon kehitys- ja tietohallintojohtaja Jarkko Levasma kuitenkin tarkensi STT:lle, että todellinen luku on jopa 27 000. Verotuspäätösten lisäksi virheitä on löytynyt myös verokorteista. Levasman STT:lle kertoman mukaan ongelma saattoi johtua Verohallinnon tulostusjärjestelmästä, joka sekoitti ja yhdisteli väärin ihmisten tietoja. Virhe on kiireellisessä selvityksessä. Apulaistietosuojavaltuutettu sanoo puolestaan STT:lle, että verottajan väärin luovuttamat tiedot täyttävät tietoturvaloukkauksen piirteet. Verottajan on tehtävä ilmoitus tietoturvaloukkauksista kolmen vuorokauden sisällä niiden havaitsemisesta. Kolmikymppinen espoolaisnainen on yksi niistä tuhansista, jotka ovat joutuneet hämmentymään ja järkyttymään saamistaan verokirjeistä. – Tämä on aika sekava paperi siinä mielessä, että tässä on minun nimi, osoite, henkilötunnus, kotikunta ja tilinumero, mutta kaikki muut tiedot ovat jonkun ihan muun, nainen kertoo. Hän oli jo aiemmin käynyt tarkistamassa verotuspäätöksen Omavero.fi-palvelussa, jossa kaikki tiedot olivat oikein. Sekaannus koskeekin ainoastaan paperilla lähetettyjä päätöksiä. Kun espoolaisnainen kävi läpi postissa saamaansa päätöstä, hän hämmästeli sitä, että siinä luetellut ansiotulot, yhtiövastikkeet, vuokratulot, velat ja kaikki muu kuuluivat selvästi täysin vieraalle ihmiselle. – Aloin katsoa, että herranen aika, mitä tämä oikein on. Päätöksessä oli myös maininta puolisostani, josta selvisi, että ahaa, olen siis naimisissa naisen kanssa, nainen nauraa hämmästyneenä. Päätökseen merkityn väitetyn puolison perusteella nainen onnistui hetkessä selvittämään hakukoneella, että hänen saamansa verotuspäätös kuuluikin eläköityneelle posiolaismiehelle. – Pystyin pelkästään puolison nimen perusteella jäljittämään, kenen nuo tiedot ovat. Tämä on todella karmeaa. Olen hyvin järkyttynyt. Samalla mietin, että missä minun tietoni sitten ovat ja kuka niitä lukee. Verohallinto kehottaa väärän verotuspäätöksen saaneita ihmisiä tuhoamaan kirjeet. Espoolaisnainen on kuitenkin skeptinen siitä, miten hyvin tällainen kehotus toimii käytännössä. – Miten moni osaa hävittää tällaisen paperin oikein niin, etteivät tiedot päädy vääriin käsiin? Eihän sitä voi vain sanoa, että hupsista, tällainen moka sattui. Tämä koskee niin suurta määrää ihmisiä. Jotakin hyvitystä pitäisi tällaisesta saada. Nainen kertoo hakeneensa alkuperäiseen verotuspäätökseensä läheisen sairauden vuoksi veronmaksukyvyn alentumisvähennystä. Hänen saamastaan kirjeestä selviää, että myös posiolaismies on hakenut samaa vähennystä. Nainen arvelee, että tämä yhtäläisyys on saattanut myötävaikuttaa heidän tietojensa sekoittumiseen.