Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Oikeistokristityt kokoontuivat Italian Veronaan, myös kolme ministeriä saapumassa puhujiksi - "Moni asia muistuttaa 20- ja 30-lukujen tapahtumista"

Pohjois-Italian Veronassa alkoi perjantaina viikonlopun yli kestävä konferenssi, jonka järjestää yhdysvaltalainen koalitio World Congress of Families (WCF). Kolmipäiväisen tapahtuman pelätään vetävän kaupunkiin myös runsain määrin fasistisia ryhmiä. Tapahtumaa vastaan puolestaan marssii lauantain aikana arviolta 30 000 ihmistä, kertoo uutistoimisto ANSA. Muun muassa yhdysvaltalainen kansalaisoikeusjärjestö SPLC luokittelee WCF:n viharyhmäksi. Kristittyjä perhearvoja ajavan ja intohimoisesti homoseksuaalisuutta ja abortteja vastustavan liikkeen tukena on Italian oikeistolainen hallituspuolue Pohjoisen liitto. Hallitus jakautunut Tapahtuma on jakanut myös Italian hallitusta. Pääministeri Giuseppe Conti sekä niin ikään hallituksessa istuva Viiden tähden liike -puolue ovat kertoneet vastustavansa tapahtumaa. Siunauksensa tapahtumalle on antanut maan sisäministeri sekä varapääministeri Matteo Salvini (Pohjoisen liitto), jonka on tarkoitus puhua osanottajille lauantaina. Puhujina ovat myös maan koulutusministeri Marco Bussetti sekä koulutusministeri Lorenzo Fontana . Salvini kertoi viime lokakuussa olevansa ylpeä siitä, että konferenssi järjestetään Veronassa. – Tämä on sellainen Eurooppa josta pidämme, Salvini sanoi. Rakkauden kaupunki Vaikka Verona tunnetaan ”rakkauden kaupunkina”, se on perinteisesti syvän katolinen ja konservatiivinen. Guardian -lehti kertoo muun muassa Veronassa asuvan Antonio Gardonin tapauksesta, jossa miehen päälle heitettiin bensaa Gardonin ja tämän aviomiehen kotiovella. Hyökkääjät puhkoivat parin autosta renkaat ja töhrivät talon seinään hakaristejä sekä lauseen ”laitamme teidät kaikki kaasukammioihin”. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen mukaan Italia on asiassa läntisen Euroopan ongelmallisimpia maita. Seksuaalivähemmistöt voivat joutua esimerkiksi fyysisen väkivallan kohteeksi. Veronan kaupungin johto on ottanut avosylin vastaan tapahtuman, jossa puhuu muun muassa Yhdysvalloissa homoliittoja ahkerasti vastustanut WCF:n johtaja Brian Brown. Tapahtuman kansainvälisiä vaikuttajia ovat esimerkiksi homoseksuaaleja terroristeihin verrannut nigerialaisaktivisti Theresa Okafor sekä ugandalaispoliitikko Lucy Akello , joka ajoi maahan elinkautisen vankeustuomion enimmäisrangaistukseksi homoseksuaalisuudesta. Italian suurimman seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavan järjestön Arcigayn Veronan-osaston johtaja Luigi Turri kertoi Guardianille, että moni asia maan tilanteessa muistuttaa häntä 20- ja 30-lukujen tapahtumista. – Kaikki sanovat ettei se voi tapahtua uudestaan, että olemme oppineet. Mutta sen perusteella mitä näen, emme ole oppineet, Turri sanoi. Lähteet: ANSI, Guardian