Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

”Ihmiset ovat olleet yllättyneitä siitä, mitä kaikkea kirjastosta voi saada” – Tuorein uutuus on keskiviikkona avattu Liikuttamo

Reija Alasorvari hypistelee kaunoluistimia Porin pääkirjastoon keskiviikkona auenneessa Liikuttamossa. Se on liikuntavälinelainaamo, josta voi lainata kirjastokortilla ilmaiseksi sesongin mukaan vaihtuvia liikuntavälineitä. – Kahvakuulan voisin joskus lainata. Pihlavassa järjestetään kesäisin urheilukentällä jumppaa, jossa sellainen pitää olla mukana. Sitä voisi mennä kokeilemaan, Pihlavassa asuva nainen sanoo. Vaikka Alasorvari lainaa kirjastosta lähinnä kirjoja, hän pitää valikoiman laajentamista niiden ulkopuolelle hyödyllisenä uudistuksena. – Se antaa mahdollisuuksia sellaisille ihmisille, jotka eivät voi tai halua ostaa jotain tavaraa yhden käyttökerran tai kokeilemisen takia. Liikuntavälineet eivät ole Porin kirjaston ainoita lainattavia tavaroita, jotka menevät ohi kirjastojen perinteisestä valikoimasta. Tänä päivänä sieltä voi lainata vaikkapa pelejä, urheilu- ja kulttuuritapahtumien kausikortteja ja soittimia. Kirjoja ja lehtiä voi lainata myös sähköisinä versioina ja kirjastolta löytyy jopa elokuvien suoratoistopalvelu Kirjastokino. – Kirjasto on tällaiselle yhteisöllisyydelle, kiertotaloudelle ja yhteiskäytölle paras paikka, koska meidän asiakkaitamme ovat käytännössä kaikki. Kaikki ovat kirjastoon tervetulleita, ja kaikki ovat täällä samanarvoisia, sanoo Porin kirjastopalvelujohtaja Siina Vieri . Vaikka kirjasto muuttaa muotoaan, Vieri uskoo kirjallisuuden, kulttuurin ja tiedon jakamisen olevan kirjaston ydin tavalla tai toisella aina. Se voi kuitenkin näyttäytyä kirjaston asiakkaalle eri tavalla kuin nyt. – Se voi olla sitä, että me opastamme asiakkaita, kun he etsivät tietoa sähköisesti. Se on tavallaan sama asia kuin tietokirjan lainaaminen hyllystä. Kirjasto on jo nyt palvelukeskeinen, mutta uskon, että se muuttuu sellaiseksi entistä enemmän. Asiakkaat ovat Vierin mukaan ottaneet uudet palvelut vastaan innoissaan. – Ihmiset ovat olleet yllättyneitä siitä, mitä kaikkea kirjastosta voi saada. Esimerkiksi urheilu- ja kulttuuritapahtumien kausikortit ovat olleet haluttuja. Suurin kysyntä on ollut, ehkä odotetusti, Ässien kausikorteilla, mutta myös Pori Sinfonietta on ollut Vierin mukaan hyvin suosittu. – Kausikortteja on tällä hetkellä hirveän monipuolinen kattaus. Ei pelkästään urheilua ja joukkuepelilajeja, vaan sieltä löytyy myös monenlaista kulttuuria. Hän uskoo, että kaupungin kulttuuri- ja urheilutoimijat innostuvat asiasta vielä laajemmin, ja kausikorttien valikoima laajenee entisestään. Niin kausikorteissa kuin liikuntavälineissäkin on Vierin mukaan pohjiltaan kysymys siitä, että ihmiset lähtisivät kokeilemaan asioita, joista he saattavat innostua. Liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti kertoo, että kirjastosta on voinut lainata liikuntavälineitä aiemminkin, mutta valikoima oli nykyistä pienempi. Ne olivat kaapissa, jota asiakkaat eivät oikein löytäneet. Hän uskoo, että kysyntä kasvaa Liikuttamon myötä. – Tarkoitus on, että mahdollisimman iso joukko porilaisia innostuisi liikkumaan, myös sellaiset, jotka eivät muuten liikkuisi. Samoilla linjoilla on idean isä, liikuntavälineiden lainaamista muutama vuosi sitten valtuustoaloitteella ehdottanut Ismo Läntinen (ps.). – Kynnys liikunnan aloittamiseen on matala, kun sitä voi kokeilla ensin lainavälineillä. Näin ihmiset saadaan myös kokeilemaan uusia lajeja. Porin pääkirjastosta voi lainata tänä päivänä paljon muutakin kuin kirjoja, äänilevyjä ja elokuvia. Liikuttamo Liikuttamosta voi lainata liikuntavälineitä vuodenajan mukaan vaihtuvasta valikoimasta. Laina-aika on kaksi viikkoa. Kausikortit Lainattavissa on tällä hetkellä 57 kausikorttia 16:n eri urheilu- ja kulttuuritoimijan tapahtumiin. Niillä pääsee katsomaan futsalia, jalkapalloa, jääkiekkoa, jääpalloa, raveja, ringetteä ja salibandyä, sekä käymään museoissa, teatterissa ja konserteissa. Soitinlainaus Lainattavissa nylonkitaroita, ukuleleja, rytmilaukkuja, 5-kielinen kantele ja banjo-ukulele. Laina-aika on 2 viikkoa. Soittimen virittämiseen ja alkeiden opastamiseen saa tarvittaessa varattua apua numerosta 044 701 5824. E-palvelut Tarjolla sähköisiä äänikirjoja, kirjoja, lehtiä, musiikkipalveluita sekä elokuvien suoratoistopalvelu Kirjastokino.