Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kekkosen persoona saa Seppo Keräsen kirjassa uusia vivahteita, kun presidentti muovaa asennoitumistaan tilanteiden muuttuessa

Kirjat Seppo Keränen: Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä. Kustannusyhtiö into 2019. 488 sivua. Kaikista Suomen presidenteistä on olemassa kelvolliset elämäkerrat ja heistä on muutenkin kirjoitettu, toisista enemmän, toisista vähemmän. Yhtenä syynä mielenkiintoon ainakin aiemmin olivat heille kuuluneet vuoden 1919 hallitusmuodon mukaiset laajat valtaoikeudet. Eniten on kirjoitettu Mannerheimista, toiseksi kaiketi Urho Kekkosesta . Perusteos Kekkosesta on edelleen Juhani Suomen massiivinen, moniosainen elämäkerta. Se alkaa vuodesta 1936, jolloin Kekkosesta tuli kansanedustaja ja ministeri Kyösti Kallion hallitukseen. Valtiotieteen tohtori Seppo Keräsen perinpohjainen Kekkos-kirja käsittelee tämän elämää aina lapsuudesta presidenttikauden loppuun. Kirjan nimi "Kekkonen ja hänen vihamiehensä" ei ehkä ole aivan kohdallaan. Kekkosen "vihamiesten" rooli jää kirjassa aika vaatimattomaksi. Keränen käsittelee heitä asiallisesti lankeamatta eräiden muiden kirjoittajien viljelemiin epäasiallisuuksiin. Keränen olisi kylläkin voinut uhrata ajatuksen sille, keitä oli pidettävä suoranaisina vihamiehinä, keitä normaalin demokratian puitteissa toimivina poliittisina vastustajina. Urho Kekkonen pääsi jo kouluvuosinaan tutustumaan suomalaisen yhteiskunnan monimuotoisuuteen. Perhe asui tukkityönjohtajana toimivan isän ammatin takia useilla Pohjois-Suomen paikkakunnilla, ja Kekkonen oli monesti kesäisin tukkitöissä. Tämä näyttää jättäneen häneen jälkensä koko elämän ajaksi. Kekkonen alkoi kirjoittaa "Kajaanin lehteen" jo 14-vuotiaana. Ylioppilaskirjoituksissa hän saikin ainekirjoituksessa korkeimman arvosanan, muissa aineissa puolestaan matalimman. Vuoden 1918 sisällissotaan hän osallistui valkoisten puolella. Hän omaksui porvarillisen, kansallismielisen maailmankatsomuksen. Se näkyi hänen toiminnassaan, kun hän oli muuttanut opiskelemaan Helsinkiin. Maalaisliittoon hän liittyi 1930-luvun alussa. Hän väitteli lakitieteen tohtoriksi aiheenaan kunnallinen vaalioikeus. Tämän kaiken Seppo Keränen kuvaa ja analysoi selkeästi ja muutenkin moitteettomasti. Saman voi sanoa Keräsen selvitellessä Kekkosen myöhempien vuosien toimintaa. Toiminta on yleisesti tunnettua, eikä Keräsellä ole sen erityisempää uutta esitettävää. Kekkosen persoona saa kyllä uusia vivahteita, kun hän tilanteiden muuttuessa muovaa omaa asennoitumistaan. Seppo Keränen on pätevä historiantutkija, jolla on tällaisessa tutkimuksessa vaadittava kokonaisnäkemys. Hänen journalistintaitonsa (oli aikanaan mm. Lallin päätoimittaja) takaa puolestaan olennaiseen pitäytyvän tekstin sujuvuuden. Kirjaa voi mielihyvin suositella niin historian harrastajille kuin muillekin.