Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauman yökerhot ja baarit eivät sittenkään olleet koronalinkoja - Satakunnassa ei varmistettuja tartuntoja 12 päivään

Satasairaalan infektioyksikön ylilääkärin Raija Uusitalo-Seppälän mukaan Satakunnan koronatartuntojen tilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Viimeisin tartunta todettiin Raumalla 16. elokuuta. Vaikka Rauman seudulla tavattiin elokuun alkupuolella useita tapauksia, ja mahdollisiksi tartunnanlähteiksi epäiltiin yökerhoja tai baareja, epidemia ei kuitenkaan tunnu lähteneen leviämään siellä sen enempää. – Se on totta kai huojentavaa. Tilanne alkaa näyttää varmistetulta, vaikka tietysti on mahdollista, että on niin lieväoireisia tartunnan saaneita, etteivät he ole hakeutuneet testeihin, sanoo Rauman terveyspalvelujen tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall . Hänen mukaansa ihmisten hakeutuminen testeihin lisääntyi Raumalla elokuisten koronatapausten myötä. Porissa viime viikonloppuna järjestetystä festivaalistakaan ei ainakaan toistaiseksi tiedetä tulleen yhtään tartuntaa Satakuntaan. – Tartuntoja olisi ajan puolesta jo voitu havaita. Itämisaika on tavallisimmin 4–6 vuorokautta. Jotta voidaan varmuudella sanoa, onko tartuntoja syntynyt, pitää katsoa 14 vuorokautta, Uusitalo-Seppälä toteaa. Tähänastisista koronavirustartunnoista Satakunnassa lähes 80 prosenttia on keskittynyt kolmeen kuntaan. Porissa on todettu koko aikana 31, Raumalla 24 ja Eurajoella 11 tartuntaa. Yhteensä satakuntalaisilla on todettu 85 koronavirustartuntaa. Todettuja tapauksia ei ilmoiteta kuntakohtaisesti, jos yhteismäärä kunnassa jää alle viiden. – Satakunnassa ei juurikaan ole kuntia, joissa ei olisi koko epidemian aikana todettu yhtään tapausta, Uusitalo-Seppälä sanoo.