Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Porilaislähtöinen Kiti Pölönen kirjoitti ystävyydestä eri elämänvaiheissa: Ystävä nostaa nopeasti arjen yläpuolelle, mutta ystävyys on myös noloutta ja kompastelua

Porilaislähtöinen Kiti Pölönen (o.s. Halme) on aina suhtautunut vakavasti ystävyyteen. Elämänsä aikana hän on saanut muutaman todella hyvän ystävän, ja jokainen ystävyyssuhteista on ollut vahvasti omanlaisensa. Kun Pölönen jäi eläkkeelle, hän alkoi kirjoittaa tarinaa ystävistään. Syntyi kirja Ystävyyden ydinmehua (Sunkirja). Sen hahmot ovat Pölösen ystäviä mutta eivät yksi yhteen todellisten henkilöiden kanssa. – Halusin kertoa erilaisten ihmisten kautta ystävyydestä: Miten se ilmenee, ja miten se eroaa esimerkiksi rakkaudesta ja kaveruudesta. Kaverin kanssa on kivaa, mutta jos käyttää kliseistä kuvaa, sielut eivät ihan kohtaa. Kaveruus ei mene koskaan niin pitkälle, että avaisit itsestäsi jotain kiusallista tai pelottavaa, Pölönen sanoo. Kirjan ensimmäisellä sivulla Pölönen pohtii sitä, minkä takia jonkun ihmisen kanssa kohtaaminen muuttuu ystävyydeksi ja jonkun toisen ei. Yksiselitteistä vastausta ei ole. Osuma tulee yrittämättä ja yllättäen. Puhekielellä ja osin Porin murteella kirjoitettu kirja kuvaa sitä, miten monenlaisia eri muotoja ystävyys voi saada yhden ihmisen elämän aikana. Kirjassa seikkailee Naapurintyttö-nimellä kulkeva hahmo, joka oli Pölösen ensimmäisiä ystäviä, lapsuudenystävä Porin Ruosniemessä. – Olimme samanikäisiä ja kävimme samaa koulua, mutta olimme tarpeeksi erilaisia kaikessa. Se oli se tarttumapinta. Kumpikin viihtyi toisensa kanssa sen takia, että siihen liittyi uteliaisuutta: Ai noinko sä ajattelet? Naapurintyttö oli kiinnostunut matematiikasta. Työt tekivät yhdessä kemiallisia kokeita naapurin piharakennuksessa. Pölönen puolestaan toi ystävyyteen vilkkaan mielikuvituksensa ja veti ystävän mukaan tempauksiinsa. – Erilaisuus ei haittaa, mutta ystävyydessä täytyy olla jotakin liimaa. Meillä se oli se, että olimme samanlaisista oloista, samalla tavalla pikkuporvarilliseen tyyliin kasvatettuja. Itse kapinoin kovasti, ja hän oli puolestaan Peppi Pitkätossun Annika. Koko elämänsä ajan Pölösellä on säilynyt ystävyys naiseen, jonka hän kohtasi nuorena, ollessaan porilaisessa kapakassa väärennetyillä papereilla. Kirjassa tämä ystävä kulkee nimellä ”Punapää”. Kumpikin heistä kiinnostui heti ensitapaamisella toistensa ajatuksista. Pölönen kuvaa, kuinka kummallakin oli ”nuppi irrallaan”, ja he keksivät kaikenlaisia hölmöjä juttuja. – Retkillä ja reissuilla kaikkien ystävien kanssa sattui aina jotain hölmöä ja noloa. Se kuuluu mielestäni ystävyyteen: nolous, kompastelu, nyrjähtely ja ontuminen. Kuten porilainen sanoisi: ”en pir vällii” – Ei se niin vaarallista ole, Pölönen sanoo. Punapään kanssa hän sai esimerkiksi kerran vuokramökillä päähänsä lähteä kalaan. He veivät järveen katiskan, mutta eivät merkinneet paikkaa mitenkään. Myöhemmin he yrittivät turhaan etsiä katiskaa järvestä airolla tunnustelemalla. Järveen katosi myös muutama astia omaperäisen tiskaustavan takia. Kirjassa Pölönen on kuvitellut itselleen ja ystävälleen yhteisen vanhuuden hoitokodissa Lempäälässä. Vuosien varrella koheltaminen on jäänyt mutta ystävyys säilynyt. Välillä he ovat riidelleet rajustikin, on ollut ”ystävyyden yt:t” ja taukoa. Ystävyys on kestänyt sen kaiken. – Jos tulisi jokin hätä, tietäisin heti, keneen otan yhteyttä. Eri elämänvaiheet vaikuttavat väistämättä ystävyyteen. Kiti Pölönen vertaa nuoruuden ystävää peiliin, jonka avulla nuori voi tutustua itseensä paremmin. Ruuhkavuosissa ystävyyttä on puolestaan vaikea pitää yllä arjen puristuksessa ja pienistä lapsista huolehtiessa. – Ei silloin pystynyt keskittymään niin jaloon asiaan kuin ystävyys. En ole koskaan pitänyt arjesta, se on harmaata ja tylsää. Mielestäni hyvän ystävän kanssa pääsee nopsasti irti arjesta. Nyt eläkeiässä Pölönen ei usko enää kohtaavansa sellaista ihmistä, josta tulisi oikea ystävä. Hän ei tiedä, haluaisko enää edes ottaa riskiä uudesta niin intensiivisestä ihmissuhteesta. Ystävä kun saattaa osoittautua myös hankalaksi ja vaativaksi. Vanhatkaan ystävyydet eivät sitä paitsi säily itsestään. Ystäviä pitää ajatella, tavata ja tietää, mitä heille kuuluu. – Luulen, että otan ystävyyden vakavammin kuin monet muut. En yhtään tykkää olla joukossa. Jos yrittää seurustella kymmenen ihmisen kanssa yhtä aikaa, mikään ei etene mihinkään. Mulla on sellainen lause, että ihminen vietellään yksi kerrallaan. Ystävyys on itselleni yksilölaji. Syntynyt vuonna 1954. Kotoisin Porin Ruosniemestä. Työskennellyt Yleisradiossa toimittajana yli 30 vuoden ajan (Joensuussa, Kuopiossa, Mikkelissä, Lahdessa ja Hämeenlinnassa). Asuu Hämeenlinnassa miehensä kanssa, kaksi aikuista lasta. Harrastaa joogaa, kirjoittamista, ranskan opiskelua sekä lukemista, etenkin venäläiset klassikot lähellä sydäntä. Esikoiskirja Ystävyyden ydinmehua ilmestyi 5.11. (Sunkirja)