Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kokoomus-konkari Salolainen varoittaa äänestäjiä valtavasta hämäyksestä – pitäisi hallitusovea raollaan myös perussuomalaisille

Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri ja puolueen entinen puheenjohtaja Pertti Salolainen on turhautunut puolueiden vaaliohjelmiin ja -lupauksiin. Kansanedustajauransa päättävä Salolainen kirjoittaa Twitterissä, että vaaliohjelmat ovat "valtava hämäys", koska hallitusneuvotteluissa ne menevät roskiin. Vaalilupauksista tinkiminen ei ole vaalien jälkeen kovin harvinaista, kun kompromisseja on hallituksen muodostamisen eteen tehtävä. Lännen Media kysyi Salolaiselta, onko näissä vaaleissa hänen mielestään jotakin erityisen härskiä. – Ei, kommenttini on ihan yleisen tason kannanotto. Toivon, etteivät ihmiset kuvittele äänestämänsä puolueen kaikkien vaalilupausten toteutuvan. Minulla on pitkä kokemus, Salolainen muistuttaa. Hallitusneuvotteluista voi tulla vaikeat, koska gallupien perusteella enemmistöhallituksen muodostamiseen tarvitaan useita puolueita. Monen eri puolueen tavoitteet on puolestaan haastava sovittaa yhtenäiseksi hallitusohjelmaksi. Salolainen ei halua ennustaa, minkälaiset neuvottelut ovat edessä, mutta hän ei sulkisi ennakolta Perussuomalaisia ulos hallituksesta. Aiemmin ainakin sdp:n, kokoomuksen, vihreiden ja vasemmistoliiton puoluejohdot ovat olleet kriittisiä sen suhteen, voisivatko ne olla samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa. – Minun mielestäni perussuomalaisia ei pitäisi automaattisesti sulkea pois hallituksesta. Siinä ei ole järkeä. Pitäisi katsoa, sopeutuisiko perussuomalaiset laadittavaan hallitusohjelmaan, Salolainen pohtii.