Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rohkeutta ei ole vain päätösten tekeminen, vaan myös porilaisten lasten puolustaminen

Kokoomuksen Anttivesa Knuuttila ja Mari Kaunistola kirjoittivat tällä palstalla otsikolla ”Kaupunki tarvitsee nyt rohkeutta päättää” (23.6.2020) Rohkeutta on puolustaa porilaisia lapsia ja heidän oikeuttaan turvalliseen kouluympäristöön sekä koulumatkaan ja maltilliseen ryhmäkokoon. Rohkeutta on, myös näinkin huonossa taloustilanteessa, nähdä parempi tulevaisuus maltillisten säästötoimenpiteiden jälkeen. Porin kaupungin alijäämää ei paikata leikkaamalla sivistystoimesta. Kylmä fakta on se, että kun säästetään lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavista asioista, seurausten vaikutukset näkyvät meillä negatiivisina myöhemmin. Mikäli virkamiehet tekivät ympäripyöreitä päiviä suunnitelmaa laatiessaan, tekivät he vain laskelmia ajattelematta niiden vaikutuksia. Laskiko kukaan koulumatkan tai päivän pituutta, laskiko kukaan vaikutuksia lapsen kasvuun ja kehitykseen? Siitähän ei ole laskukaavaa. Laskiko kukaan, miten tämä vaikuttaa Porin väestökasvuun, niin sehän oli jo laskussa. Porin kaupunki tarvitsee säästöjä, se on jo kaikille tullut selväksi. Virkamiesten laatiman palveluverkkouudistuksen säästöjen kautta olisimme saaneet vain jo nykyisellään pahasti laskussa olevan väestönkasvun lopahtamaan entistä pahemmin. Tämä suunnitelma ei olisi tukenut kaupungin vetovoimaisuutta, mahdollista muuttovirtaa tai edes perhesuunnittelun kannattavuutta. Kaupunkia on jo tovin ajettu huolella alas, keskustan alue alkaa olla aavikkopalloja täynnä. Mitä tuleekaan keskustan alueen ulkopuolelle, ei sielläkään taida olla kohta enää asukkaita. Säilyttämällä koulut, voimme edes auttaa lapsiperheitä säilymään Porissa. Viemällä koulut ja keskittämällä kaiken yhteen on varmasti taloudellisesti ajatellen loistava veto, mutta miten käy yhteiskunnan jo kovissa paineissa elävien perheiden? Moni elää ruuhkavuosia ja koronan aiheuttamien tuhojen korjausvaihetta. Stressiä ja murhetta syntyy lisää, kun lasten lähikoulu loppuu. Koulumatka ja koulupäivä pitenevät, harrastuksiin ei ehkä riittäisi aika ja resurssit. Pitkien päivien ja levottomien bussimatkojen myötä keskittymis- ja oppimisvaikeudet lisääntyisivät. Kaverisuhteet kärsisivät ja vanhempien työ- ja vapaa-ajan suunnittelu veisi perheet äärirajoille. Periferia-alueet, kuten Ahlainen ja Reposaari, ovat Porin kulttuurihistoriallisesti merkittäviä alueita. Näissä asuu lapsiperheitä ja muuttoa alueille on tapahtunut. Alueilla on myös elinkeinoelämää. Jos näiltä alueilta loppuisi koulu, kuinka kävisi näiden yrittäjien. Muutto näille alueille loppuisi välittömästi, eivätkä asunnot menisi enää kaupaksi. Seuraus olisi kaupungille myös taloudellisesti negatiivinen. Lapsiperheet tuovat alueille elinvoimaa ja jatkuvuutta. On rohkeutta nähdä se potentiaali, mikä näissä alueissa virtaa. Me emme jätä velkataakkaa lapsillemme, vaan me korjaamme ja kehitämme kaupunkimme taas nousuun! On varmasti hankalaa saada säästöjä, jotka miellyttäisivät kaikkia. Säästöä on jo pienikin säästö. Kaupunkimme on tehnyt viime aikoina kyseenalaisia hankintoja ja niiden tarpeellisuutta mietin kovasti, kuten rantaravintola ja älypuhelimet. Säästöjä pitäisi miettiä laajemmin ja jokaisen toimialan kohdalta. Maltti on valttia ja hätiköimällä jatkamme laskusuuntaa. Päättäjien luottamusta ei lisää myöskään se, että vuosi sitten nuijittu palveluverkkouudistus avattiin jälleen. On pystyttävä seisomaan omien arvojensa takana sekä olla kuntavaaleissa saamiensa äänien veroinen. Kun on päättämässä isoista asioista, on hyvä henkilökohtaisesti nähdä asian laajuus. Anttivesa Knuuttila ja Mari Kaunistola, kuljetan teidät henkilökohtaisesti Ahlaisissa ja Reposaaressa lasten koulumatkat sekä tutustutan alueisiin, tulette huomaamaan, että meillä on täysin toimivat kylät ja koulut eikä ole vielä niiden aika loppua. Kirjoittaja on kahden lapsen äiti, Varavaltuutettu Porin PerusSuomalaiset, Ahlaisten vanhempainyhdistyksen jäsen, Ahlainen