Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Atrian tehtaalla Kauhajoella hiilidioksidivuoto – satakunta työntekijää odottaa töihin pääsyä, tehtaassa myös noin 300 nautaa

Atrian tehtaalla Kauhajoella on rikkoutunut hiilidioksidiputki, josta on vuotanut tehtaaseen hiilidioksidia, kertoo päivystävä palomestari Kaj Ny Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. –  Hiilidioksidi syrjäyttää hapen pois tiloista. Jos sinne kävelee, niin sitä ei näe eikä aisti millään tavalla ja menee tajuttomaksi, Ny kuvailee tehtaan sisätiloissa vaanivaa vaaraa. Tapahtumahetkellä työntekijöitä ei ollut paikalla, mutta työntekijät ovat tulleet kuudeksi töihin ja Ny arvioi, että töihin pääsyä odottaa puhtaissa tiloissa satakunta ihmistä. Tilat, joissa henkilökunta odottaa, on Nyn mukaan mitattu ja todettu turvallisiksi. Tehtaan sisätiloja tuuletetaan parhaillaan koneellisesti ja niissä tehdään mittaustoimia. –  Tällä hetkellä suoritetaan jatkuvaa mittaustoimintaa ja sitten, kun näyttää hyvältä, voidaan alkaa availla tiloja henkilökunnalle, Ny kertoi aamukuuden jälkeen. –  Karkea arvio, jos kaikki menee hyvin, niin tunnin päästä pääsee henkilökunta sisälle joka puolelle. Ehkä nopeamminkin. Myös eläinten voinnista huolehditaan Lisäksi toisessa osassa tehdasta on noin 300 nautaa. –  Toisessa päässä rakennusta on paljon eläimiä odottamassa viimeistä hetkeään. Sielläkin sitten katsotaan tilannetta, että pitoisuudet eivät ole vaarallisia eläimillekään. Nyn mukaan teurastamista odottavat eläimet ovat olleet kauempana vuodosta, mutta joka puolella tehdään kuitenkin varmistavia toimenpiteitä. Eläinten vointia ollaan seuraamassa parhaillaan. Arviota putken rikkoutumisen syystä ei aamukuuden jälkeen vielä ollut. –  Kun tilat saadaan puhtaaksi, mennään tilannetta tutkimaan lähemmin. Atrian tehdas sijaitsee palomestarin mukaan Kauhajoella noin viisi kilometriä keskustasta. Hälytys Rahikkatiellä sijaitsevalle tehtaalle tuli aamuviiden jälkeen.