Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Rauma osaa ministerien lobbauksen, tuloksiakin on tullut

Vaikka Rinteen hallituksella kädet ovat täynnä töitä, on ministereillä riittänyt varsin poikkeuksellinen määrä aikaa ja kiinnostusta Rauman asioille. Suomen ja maakuntien asioiden lisäksi hallituksen vaativana tehtävänä on myös Euroopan unionin poliittinen johto puheenjohtajamaana. Viikko alkoi Raumalla opetusministeri Li Anderssonin (vas.) vierailulla raumalaisessa koulumaailmassa. Tavan mukaan ministerille esiteltiin parasta mitä paikkakunnalla on tarjota. Ministeriä kierrätettiin uutuuttaan hohtavassa Pohjoiskehän koulussa ja Turun yliopiston seminaarinmäellä, jossa koulutetaan uusia varhaiskasvatuksen opettajia ja luokanopettajia. Rauma taitaa hallituksen ja ministerien lobbauksen, sillä elo-syyskuun kuluessa paikkakunnalla ovat käyneet Anderssonin lisäksi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.), pääministeri Antti Rinne (sd.) ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Pääministerin toi Raumalle ensisijaisesti UPM:n paperikoneen lakkauttaminen ja Rinteen mukaan pulmatilannetta on tulossa selvittämään lähiaikoina myös työministeri Timo Harakka (sd.). Kunta- ja maakuntavierailut ovat melko usein kireätahtisia läpijuoksuja, jotka koettelevat kenen tahansa omaksumiskykyä. Yleensä ministerille esitetään tukku toiveita ja rahatarpeita, vaikka ministereillä on harvoin mahdollisuus luvata mitään kouriintuntuvaa. Pyytäjiä kun riittää loputtomiin. Rauma on kokoisekseen onnistunut lobbauksessa kohtuullisesti rahapuolessakin. Edellisen hallituksen ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) toimikaudella opettajankoulutuslaitos sai laajennukseksi lisää varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkoja. Parhaillaan seminaarinmäelle rakennetaan yli satapaikkaista harjoittelupäiväkoti Pikkunorssia, joka on suunniteltu palvelemaan myös alan tieteellistä tutkimusta. Merkittävä voitto Raumalle oli monitoimikorvettien tilauksen varmistuminen erinäisten vaiheiden jälkeen Rauma Marine Constructions Oy:lle ja sen kävi tarkastamassa puolustusministeri Kaikkonen. Tosin telakan ja laivanrakennuksen pelastaminen on enemmän raumalaisten itsensä ansiota. Avaintekijä oli, että kaupunki ja veronmaksajat ostivat alkuvuodesta 2014 STX:n lopettaman telakan ja sen alueen.