Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronaepidemia hidastunut entisestään Suomessa – viruksesta parantuneita arviolta 6 400

Koronavirusepidemia on hidastunut entisestään verrattuna edellisten kahden viikon tilanteeseen, kertoo tänään keskiviikkona julkaistu arvio. Viikoittain tartuntatautirekisteriin ilmoitettavat tapausmäärät ovat edelleen jatkaneet laskuaan. Tällä hetkellä arvioitu viruksen tartuttavuusluku on 0,40 – 0,80 eli käytännössä koronavirusepidemia on hiipunut jo pitempään Suomessa. Viimeisimmän seurantajakson aikana viime viikolla kahdeksan sairaanhoitopiirin alueella ei todettu yhtäkään tartuntaa. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilannearvion mukaan uusia tapauksia on todettu vain hyvin vähän muualla kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella. Myös Husin alueella uusien tapausten määrä on puolittunut edelliseen viikkoon verrattuna. THL:n mukaan tapausmäärät ovat laskeneet merkittävästi jo yli kuukauden ajan. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on laskenut kahden viikon takaisesta lisää, ja yliopistosairaaloiden erityisvastuualueilla covid-19-sairaalahoidon tilanne on erittäin rauhallinen. Tehohoidon kapasiteetti ei ole epidemian aikana missään vaiheessa ylittynyt. Laboratorioiden koronaviruksen testauskapasiteetti on tällä hetkellä yli 13 000 näytettä päivässä. Viime viikolla) koronavirustestejä tehtiin vähemmän kuin edeltävillä viikoilla. Positiivisten näytteiden osuus kaikista otetuista näytteistä on hieman laskenut. Suomessa on yhä tavoitteena testata kaikki, joilla epäillään akuutin vaiheen koronavirustartuntaa. STM muistuttaa tiedotteessaan, että testiin hakeutuminen hyvin matalalla kynnyksellä on edelleen tärkeää. Testauksen avulla voidaan selvittää tartuntalähteitä ja -ketjuja ja estää jatkotartuntoja. Koronavirustaudista parantuneita arvioidaan Suomessa olevan noin 6 400 eli noin 85 prosenttia todetuista tartuntatapauksista. THL:n mukaan keskiviikkona ilmoitettuja koronavirustapauksia oli Suomessa yhteensä 7 117, mikä on viisi enemmän kuin edellisenä päivänä. Tehohoidossa on kaksi ihmistä ja sairaalahoidossa 26 eli neljä ihmistä enemmän kuin tiistaina. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on raportoitu 326.