Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Paunojen määrä pysyy Satakunnassa ennallaan – entinen lyöjäkuningatar neuvoi pikkusiskonsa Poriin

Pauna meni, Pauna tuli. Sellainen oli satakuntalainen pesäpalloperjantai. Kankaanpään Mailassa kolme kautta pelannut Mikko Pauna , 27, liittyi pohjoissatakuntalaisten lähtijöiden listaan. Rajusti joukkuettaan vahvistava Manse PP tiedotti perjantaina KaMan miehen lisäksi Juha Puhtimäen , Lauri Kivisen ja Simo Vainikaisen sopimuksista. Jo aiemmin KaMasta Manseen oli siirtynyt Topias Lilja . Mikko Paunan pikkusiskonsa Elisa Pauna , 19, saapuu sen sijaan Satakuntaan. Pöytyän Urheilijoiden kasvatti oli yksi Pesäkarhujen neljästä perjantaina julkaisemasta sopimuksesta. Moni odotti Pesäkarhujen paukuttavan kovia nimiä pöytään seuran jättäneiden Susanne Ojaniemen ja Milla Oksan tilalle, mutta porilaiset aloittivat sopimusrulettinsa nuorista. Pesäkarhujen muut uudet sopimuspelaajat ovat Feran B-tytöistä siirtyvä Ella Kuusisto , Porissa osan kaudesta jo viime kesänä pelannut Tiia Peltonen sekä seuran oma kasvatti Sanni Huhtala . Tuleva lääkäri Pauna sijoittui Ykköspesiksen etenijätilastossa neljänneksi. B-tyttöjen Itä–Länsi-pelissä vuosi sitten esiintynyt pöytyäläinen on nähty myös Feran riveissä. Hän muun muassa voitti Raumalla B-tyttöjen SM-kultaa 2019. Pelinjohtaja Jarkko Pokela kuvaili uutta vahvistusta nykyajan koppariksi, joka liikkuu hyvin ja heittää vahvasti. – Tästä mahdollisuudesta ei oikein voinut kieltäytyä. Pesäkarhuissa minua houkutti se yhteisö, mikä täällä on sekä kova joukkue ja laadukas valmennus, Pauna sanoi. Pauna koki Pesäkarhut paikaksi, jossa hän pystyy haastamaan itseään. Pokela odottaakin kopparin ottavan heti paikan porilaisten takakentältä. Pauna myönsi seuraavansa isoveljensä jalanjälkiä, monessakin mielessä. Satakunnassa läpimurtonsa superpesistasolla tehnyt Mikko Pauna on valmistunut lääkäriksi. Se on myös Elisa Paunan tie. – Aloitin lääketieteellisen opinnot syksyllä Turussa. Pesäkarhuissa onkin kaksi tulevaa lääkäriä. Eveliina Tuominen opiskelee Turussa toista vuotta. Yliopiston käytävillä Pauna ja Tuominen eivät ole ehtineet tutustua, koska opintoja hoidetaan nyt paljon etänä. – Ehkä Eveliina pystyy jossain vaiheessa neuvomaankin minua, Pauna naurahti. Neuvoja lyöjäkuningattarelta Raumalta Poriin saapuva Ella Kuusisto, 17, liikkuu puolestaan isosiskonsa jalanjälkiä. Hänen 14 vuotta vanhempi isosiskonsa muistetaan Porissa hyvin. Heidi Kuusisto voitti Pesäkarhujen riveissä lyöjäkuningattaruuden vuonna 2010. Kolmesti hänet valittiin Superpesiksen parhaaksi jokeriksi. – Lyöjäkuningattaren titteli on paras muistoni Heidin urasta. Hän taisi joskus lyödä kakkosrajoihin. Minä lyön ympäri kenttää. Juuri lyöjänä myös Ella Kuusisto haluaa kehittyä. Poriin asettuneelta isosiskoltaan hän saakin hyvää valmennusta. – Joka pelin jälkeen Heidiltä tulee neuvoja. Yhdessä käymme harjoittelemassa myös lyöntejä. Neuvoiko lyöjäkuningatar myös seuravalinnassa? – Neuvoi. Luottavainen pelinjohtaja 16-vuotias Tiia Peltonen kuuluu maan lupaavimpiin naispesäpalloilijoihin. Hän pelasi Pesäkarhujen jokerina kuusi runkosarja- ja neljä pudotuspeliottelua. Peltonen on Superpesiksessä 1990-luvulla pelanneen ja myöhemmin muun muassa KaMan ja UP-V:n pelinjohtajana toimineen Mika Peltosen tytär. Pokela odottaa Tiia Peltosen taistelevan ensi kaudella tosissaan kunnon roolista Pesäkarhuissa. Kuusistoa ja neljässä edustuksen pelissä pelannutta Huhtalaa, 17, kehitetään pelinjohtajan mukaan pitkäjänteisesti tulevaisuuden pelaajiksi. Pesäkarhuilla on nyt julkaissut seitsemän sopimusta. Viime kauden ryhmästä Minttu Vettenranan , Emilia Linnan ja Maria Suomisen sopimukset jatkuvat. Kielivätkö ensimmäiset uudet sopimukset nuorennusleikkauksesta? – Kaikki naispesäpalloilijat ovat nuoria. Enemmän ajattelen kyvykkyyden kautta. Olen nähnyt kyvykkäitä 16-vuotiaita pelaajia ei niin hyviä 24-vuotiaita pelaajia, Pokela vastasi. Viuhkamies tiedostaa realiteetin, että Porissa odotetaan joka kausi tulosta. Siksi Pesäkarhut ei voi rakentaa tulevaisuutta kauas horisonttiin, vaikka kokemusta onkin lähtenyt pois. – Kokemattomuus voi olla joskus ihan hyvä. Kun kokee paljon ja tietää ympäristön, voi joskus alkaa myös puristaa ja katsoa asioita liian monimutkaisesti. – Olen luottavainen joukkueen rakentumisesta, mutta pientä hienosäätöä tarvitaan vielä. Viime kauden pelaajista Roosa Törmänen pelaa muualla, mutta luulen, että muiden kanssa olemme hyvässä mallissa. Pokela uskoi joukkueen muuttuvan aiempaa jalkavammaksi ja joustavammaksi. Kuinka paljon haussa on vielä uusia vahvistuksia? – Maksimissaan kaksi.