Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Husin laboratorioissa ei todettu yhtäkään uutta koronatartuntaa ensimmäistä kertaa sitten helmikuun lopun

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin laboratorioissa ei havaittu eilen yhtään uutta koronavirustartuntaa, sairaanhoitopiiri kertoo Twitterissä . Nollasaldo saatiin, kun torstaina tutkituissa 546 näytteessä ei ilmennyt uusia tartuntoja. Kyseessä on ensimmäinen kerta kuukausiin, kun Husin laboratorioissa ei havaittu lainkaan päiväkohtaisia tartuntoja. Helmikuun lopusta asti tartuntoja on todettu joka päivä. Helsingin ja Uudenmaan alue on Suomen koronaviruskeskittymä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa on yli 7  100 koronavirustartuntaa, joista suurin osa eli yli 5  200 on todettu Husin alueella. Husin laboratorioita on Uudenmaan lisäksi myös Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. THL ilmoitti eilen, että koronavirusepidemia on rauhoittunut Suomessa. Samalla THL ilmoitti päivittävänsä tilannekatsaussivuaan enää vain arkisin. Tämä tarkoittaa, että muun muassa koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista ilmoitetaan seuraavan kerran vasta juhannuksen jälkeen maanantaina. Sen sijaan tartuntatautirekisteriin ilmoitetut valtakunnalliset koronavirustartuntaluvut on määrä päivittää myöhemmin tänään.