Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Potilas kertoi karmean tarinan hoidostaan Porissa ja sen dramaattisista seurauksista hänen elämässään – kaksi oikeusastetta vahvistaa lääkärin toimineen oikein

Vaasan hovioikeus on vapauttanut Satakunnan sairaanhoitopiirin palveluksessa syksyllä 2013 olleen lääkärin rikosepäilystä, joka koski potilaan hoidossa leikkauksen jälkeen tapahtunutta tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista. Satakunnan käräjäoikeus hylkäsi jo viime kesänä virkarikossyytteen, jonka potilas itse oli nostanut sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä oli tehnyt lääkäristä syyttämättäjättämispäätöksen. Potilas halusi valittaa käräjäoikeuden vapauttavasta tuomiosta hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei myöntänyt enää jatkokäsittelylupaa. Päätöksen mukaan käräjäoikeuden näytön arvioinnin ja sen pohjalta syntyneen ratkaisun oikeellisuutta ei ole aihetta epäillä. Käräjäoikeus perusti ratkaisunsa ensisijaisesti professoritason asiantuntijalausuntoon, joka mukaan lääkärin toiminnassa ei ollut mitään moitittavaa. Myös työnantaja, Satakunnan sairaanhoitopiiri, arvioi lääkärin toimineen huolellisesti eikä syyllistyneen virkarikokseen. Käräjäoikeus myös hylkäsi lääkärille henkilökohtaisesti maksettavaksi osoitetun 90 000 euron vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimus sisälsi korvauksia paitsi kivusta, särystä sekä lääkäri- ja lääkekuluista, myös tapahtuman jälkeen maksamatta jääneitä vuokria ja ulosottoja. Potilaan nostaman syytteen mukaan hänelle aiheutui lääkärin toimenpiteen seurauksena pitkäaikainen sairaus, jonka seurauksena hän velkaantui, menetti varallisuutensa ja lopulta luottotietonsakin. Nainen oli tapahtuma-aikaan yrittäjä. Tapahtumien taustalla on potilaalle syksyllä 2013 Satakunnan keskussairaalassa (nykyisessä Satasairaalassa) tehty umpilisäkkeen poisto. Toinen lääkäri oli asentanut potilaalle pleuradreenin, mutta asennus epäonnistui. Pleuradreeni oli irronnut, ja tästä oli potilaalle aiheutunut ilmarinta ja veririnta. Virkavirheestä epäiltynä kuultu lääkäri kertoi oikeudessa, että potilaan keuhkoihin oli kertynyt runsaasti nestettä ja tilanne oli potilaan henkeä uhkaava. Potilasvakuutuskeskus arvioi myöhemmin, että pleuradreenin asentamisessa oli tapahtunut korvaukseen oikeuttava potilasvahinko. Virkavirheestä sittemmin epäillyksi joutunut lääkäri poisti alkuperäisen dreenin ja asensi tilalle uuden. Potilaan ja lääkärin kertomukset toimenpiteestä ovat täysin erilaisia. Potilaan mukaan lääkäri käsitteli häntä kovakouraisesti, eikä antanut lainkaan kipulääkettä. Potilaan mukaan ”putki survottiin sisään, puhkaisi keuhkon, vioitti hermoja ja verta tuli kuin härän kurkusta”. Lääkärin mukaan toimenpide tehtiin täysin yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Potilaalle annettiin rauhoittavaa lääkettä, kipulääkettä sekä kylkivälipuudutus, joka ei kuitenkaan aluksi onnistunut. Sen takia potilas jouduttiin siirtämään päivystyspoliklinikalle, jossa oli puuduttavia lääkkeitä. Siellä dreenin asennus sujui lääkärin mukaan ongelmitta.