Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Ainakin 57 kuoli vankilajengien välienselvittelyssä Brasiliassa – selli sytytettiin palamaan ja kaksi vartijaa otettiin panttivangiksi

Ainakin 57 vankia on kuollut brasilialaisessa vankilassa sattuneessa mellakassa. Kuusitoista vangeista oli mestattu. Mellakka tapahtui Paran osavaltion pohjoisosissa sijaitsevassa Altamiran kaupungissa. Paran viranomaiset sanoivat, että mellakka oli kahden kilpailevan jengin välienselvittely. Mellakka alkoi viranomiaisten mukaan maanantaina aamuseitsemältä paikallista aikaa, kun Comando Classe -jengin jäsenet sytyttivät tuleen sellin, jossa oli kilpailevan Comando Vermelhon jäseniä. Suurin osa kuolleista menehtyi viranomaisten mukaan liekkeihin. Myös kaksi vartijaa vangittiin kahakan aikana, mutta vapautettiin myöhemmin. Vankilanjohtaja Jarbas Vasconcelos sanoo, että kyseessä oli suunniteltu teko, josta ei ollut mitään ennakkovaroitusta. – Tarkoitus oli näyttää, että se oli kahden jengin välienselvittely. Vankilaväkivalta yleistä Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on lisännyt kannatustaan henkirikosten määrän laskun myötä, mutta vankilaväkivalta on yhä laaja ongelma maassa, joka on yksi maan väkivaltaisimmista. Toukokuussa ainakin 55 vankia kuoli vankilahyökkäyksissä pohjoisessa Amazonasin osavaltiossa. Useiden viikkojen väkivalta saman osavaltion vankiloissa vuonna 2017 johti puolestaan ainakin 150 vangin kuolemaan, kun Brasilian kahden suurimman huumeryhmittymän tukemat jengit ryhtyivät sotimaan. Brasilian viranomaiset sanoivat, että ovat avanneet tilaa liittovaltion vankiloihin, joihin viimeisimpien hyökkäysten taustalla olleet jengijohtajat tullaan siirtämään. Vankilat ovat täynnä Brasilian vankien määrä on kahdeksankertaistunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Maan vankiloissa istuu noin 750 000 ihmistä, kolmanneksi korkein määrä maailmassa. Vankilajengit muodostuivat aikanaan suojelemaan vankeja ja ajamaan parempia oloja, mutta nykyisin niiden valta ulottuu kauas vankilan seinien ulkopuolelle. Jengien kontolla on pankkiryöstöjä sekä huumeiden ja aseiden salakuljetusta, ja jengien nokkamiehet johtavat operaatioita vankiloihin salakuljetetuilla puhelimilla. Jengien taistelut tiettyjen alueiden hallinnasta johtavat usein väkivaltaisuuksiin. Esimerkiksi Comando Vermelho on alun perin Rio de Janeirosta, mutta on laajentunut syvälle Pohjois-Brasiliaan. Tuoreimman kahakan toinen osapuoli, Comando Classe puolestaan on pieni ja Paran osavaltion ulkopuolella tuntematon jengi. Maanantainen hyökkäys voi tuoda sille kansallista mainetta.