Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pori on kokenut liikaa tuhoisia tulipaloja – Meillä ei ole mitään syytä väheksyä paloturvallisuutta

Porin Itäpuistossa on vuodesta 2013 seissyt yhdeksästä kivestä koostuva, pysäyttävä muistomerkki. Sofia Saaren suunnittelemassa muistomerkissä kertautuvat Porin kaupunkipalojen vuosiluvut. Kivirivistön toisessa päässä on Porin perustamisvuosi 1558 ja toisessa Porin VPK:n perustamisvuosi 1863. Vaikka viimeisestä suuresta kaupunkipalosta tulee ensi viikolla kuluneeksi 167 vuotta, tuntuvat tuhoisat tulipalot seuraavan Poria. Lista on synkkä: Postitalon palo (1966) puuvillatehtaan palo (1981), Omena-hotellin palo (2016), pigmenttitehtaan palo (2017) ja nyt Keskuskartanon palo. Keskuskartanon palo ei näytä näillä näkymin olevan onneksi ihan niin tuhoisa kuin aluksi pelättiin, mutta kun suurtalossa oli 250 porilaisen koti, tunsi koko kaupunki keskiviikkona pelon ja ahdistuksen hetkiä katsellessaan taivaan ylle kaartuvaa synkkää savupilveä. Ei muissa kaupungeissa ole näin synkkää rauhan ajan palohistoriaa. Keskuskartanon palon tekninen tutkinta käynnistyi torstaina, joten tässä vaiheessa on on turha tehdä vielä mitään sen suurempia olettamuksia palon syystä. Pelastustoimen valtakunnallinen taskutilaston mukaan Suomen paloturvallisuustilanne on parantunut. Vuonna 2018 pelastuslaitos hälytettiin 5 300 tulipaloon. Näistä 2 840 oli asuinrakennusten tulipaloja. Asuntopalojen yleisin syy on huolimattomuus ruoanlaitossa. Lähes puolet asuntopaloista syttyi keittiössä ja keittiöpaloista yli puolet liedellä. Rakennuspaloissa kuoli viime vuonna 53 henkilöä, kun kymmenen vuotta aiemmin lukema oli 108. Satakunnan hyvästä kehityksestä mainittakoon se, että viimeiseen kahteen vuoteen (2017–2018) maakunnassa ei ole ollut palokuolemia. Paloturvallisuutta ovat parantaneet viime vuosina muun muassa palovaroittimien pakollisuus, itsestään sammuvien savukkeiden käyttöönotto sekä paloturvallisuuskampanjat. Liekö sitten viimeksi mainitun, sillä pelastustoimen mukaan Ihmiset ovat aikaisempaa huolellisempia. Yhä harvemmin rakennuspalon taustalla on alkoholinkäyttö. Olemme menneet parempaan suuntaan. Hyvä niin, sillä paloturvallisuuden merkitystä ei Porissa voi liikaa korostaa.