Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pohjois-Porin monitoimitaloon koulupuutarha ja istuskeluportaikko

Lotskerin, Ruosniemen ja Tuulikylän pientaloalueiden väliin suunniteltu monitoimitalo käyttäisi myös ympäristöä opetustarkoituksiin. Hankesuunnitelman mukaan osa koulun opettajista on sitoutunut pyörittämään koulupuutarhaa. Koulupuutarhaa voitaisiin käyttää luonnontieteiden opetuksessa, se loisi kouluun yhteisöllisyyttä ja saisi oppilaat näkemään kättensä jäljen. Koulupuutarhassa voisi olla kasvilavoja, avomaapenkkejä, kasvihuone, biojäte- ja kompostointipiste ja varasto työkaluille. Rakentamisen ensimmäisessä vaiheessa monitoimitalossa tiloja olisi noin kuudelle sadalle 1.–6. luokan oppilaalle, 60 hengen henkilökunnalle ja työntekijöille sekä varhaiskasvatuksen kahdelle ryhmälle. Ensimmäisessä vaiheessa rakennuksessa olisi myös tilat kirjastolle, hammashuollolle sekä oppilashuollolle. Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on 18,8 miljoonaa euroa. Toimimme siten kuin on taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevää Laajimmillaan monitoimitaloon on suunniteltu tilat 1 100 esikoululaiselle ja oppilaalle sekä 150 työntekijälle, lähikirjastolle ja terveydenhuollolle. – On ajatus, että hankesuunnitelma antaa jo nyt mahdollisuuden rakennuksen laajentamiseen. Varaudumme tähän myös ensimmäisen vaiheen tilarakenteissa, kuten keittiössä, kertoo teknisen toimialan toimialajohtaja Marko Kilpeläinen . 600 oppilaan koulun laajeneminen 1 100 oppilaan suurkouluksi on mahdollista hamassa tulevaisuudessa. – Toimimme siten kuin on taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevää. Rakennus sijoittuu lähelle Pohjoisväylää. Rakennuksen eteläpuolella sijaitsee leikkipiha, itäpuolella urheilukentät ja länsi- ja pohjoispuolella pysäköinti. Rakennus on kaksikerroksinen ja rakentuu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat ruokailu, kiinteistönhuolto, liikunta, 5.–6. luokan oppimisympäristö, esikoulu, luonnontieteet, käsityö, musiikki, kotitalous, terveydenhuolto ja kirjasto. Toisessa kerroksessa ovat 1.–2. luokan ja 3.–4. luokan oppimisympäristöt, 7.–9. luokan tiloja, opettajien tilat, kuvataide ja erityisopetus. Rakennukseen tulee yksi hissi. Rakennuksessa olisi korkea monitoimitila sekä sisäkatu. Monitoimitilan yhteydessä on istuskeluportaikko. Keskeinen monitoimitila toimii ruokailutilana, avoimena oppimisympäristönä ja itseopiskelutilana. Ruokailutilat ovat suunniteltu noin 350 ruokailijalle kerrallaan. Ruokailun yhteydessä on pieni esiintymislava ja toinen isompiin tilaisuuksiin tarkoitettu näyttämö on liikuntasalin ja musiikin opetustilan yhteydessä. Liikuntasaliin saadaan paikat koko koulun väkimäärälle eli noin 700 paikkaa liikuntasaliin ja 180 paikkaa parven katsomolle. Opetus toteutetaan soluissa, joissa on hieman yli 200 lasta eli kymmenen maksimissaan 25 oppilaan opetusryhmää. 1. ja 2. luokka, 3. ja 4. luokka, 5. ja 6. luokka sekä 7.–9. luokat työskentelevät yhdessä. Solun keskellä on 1–2 torialuetta eli avoimen työn aluetta, jotka toimivat opetustilana ja kokoontumistilana. Viereisiä opetustiloja on myös mahdollista avata siirtoseinillä osaksi toria, jolloin tilassa voi kokoontua isompikin ryhmä. Soluista löytyisi myös hiljaisen työn tiloja. Pohjois-Porin monitoimitalon pihalta löytyy iso aidattu hiekkakenttä jalkapallon pelaamiseen. Pihaan sijoitetaan myös jääkiekkokaukalo sekä monitoimikaukalo. Lisäksi tontille on esitetty tilavaraus pesäpallokentälle. Tontin pohjoisosaan Pohjoisväylän varteen tulee melueste, koska tie on vilkkaasti liikennöity. Monitoimitalo on hankesuunnitteluvaiheessa. Jos toteutus menee suunnitelmien mukaan, rakennus voisi olla valmis kesällä 2023. Rakentaminen alkaisi elo–syyskuussa 2021. Monitoimitaloa suunnittelee tamperelainen arkkitehtitoimisto Arsatek Oy. Rakennuksessa on myös tilat kirjastolle, hammashuollolle sekä oppilashuollolle. Hankesuunnitelmassa on myös otettu kantaa alueen liikennejärjestelyihin. Infran rakentaminen toteutetaan samaan aikaan monitoimitalon rakentamisen kanssa.