Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

EU pohtii, pääseekö ydinvoima kestävän rahoituksen suunnitelmaan – Kokoomuksen Matias Marttinen vieroksuu vihreän ympäristöministerin kannanottoa

EU:n ministerineuvosto käy parhaillaan keskusteluja kestävän rahoituksen kokonaisuudesta. Suurin mielenkiinto liittyy ydinvoimaan. EU:ssa ei ole täyttä yksimielisyyttä, pitäisikö ydinvoiman kuulua pakettiin vai ei. Ydinvoiman tuotanto ei aiheuta ilmastonmuutosta kiihdyttäviä hiilidioksidipäästöjä, mutta toisaalta radioaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitus on vielä suurilta osin ratkaisematon kysymys maailmanlaajuisesti. Kysymys ympäristöministerin puheista Kokoomuksen kansanedustaja, raumalainen Matias Marttinen jätti kirjallisen kysymyksen ympäristö- ja ilmastoministerin Krista Mikkosen (vihr.) lausunnosta EU-kokouksessa heinäkuussa. Ministeri Mikkonen oli kokouspöytäkirjan mukaan todennut, että energiasektorilla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja täytyy päästä eroon fossiilitaloudesta, mutta ydinvoima ei ole ratkaisu Suomessa. Lausunto on siinä mielessä erikoinen, että jossain vaiheessa valmistuva Olkiluoto 3 -ydinreaktori vähentää entisestään Suomen sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä. – On hyvin erikoista, että Mikkonen esittää oman puolueen ydinvoimanäkemyksiä EU:ssa. En pidä vihreitä kovin ydinvoimamyönteisinä, sanoo Marttinen. Mikkonen toimi kokouksessa myös EU-puheenjohtajamaan Suomen edustajana. Hän kertoo sähköpostitse Lännen Medialle todenneensa, että energiasektorilla on tärkeä rooli ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. – Korostin vastauksessani, että tarve on etenkin nopeille ratkaisuille fossiilisesta pois pääsemiseksi. Siinä yhteydessä totesin, että Suomelle ydinvoima ei ole tarjonnut nopeaa ratkaisua, vaan kokemus on ollut päinvastainen, Mikkonen kommentoi. Kirjallisen kysymyksen allekirjoitti myös kokoomuksen neljä muuta kansanedustajaa ympäristövaliokunnasta. He olivat Saara-Sofia Siren , Heikki Vestman , Sari Multala ja Mari-Leena Talvitie . Lintilä: Suomi ajaa ydinvoimaa EU:ssa Marttisen mukaan hallitus on linjannut ohjelmassaan, että Suomessa voimassa oleviin ydinvoimalupiin suhtaudutaan myönteisesti. Tämän kirjauksen pitäisi näkyä myös EU-politiikassa. Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Suomen hallitus pyrkii EU-puheenjohtajamaana saamaan ydinvoiman kestävän rahoituksen piiriin. – Jäsenmaat hyväksyivät yleisnäkemyksen, jossa on pyritty teknologianeutraaliuteen. Neuvoston yleisnäkemyksen mukaan ydinvoima voi olla ympäristön kannalta kestävää, mutta ydinjätteen loppusijoitus on ratkaistava kestävästi, kertoo Lintilä Lännen Medialle. Seuraavaksi alkavat kolmikantaneuvottelut jäsenmaiden, parlamentin ja komission välillä. Lintilän mukaan luokitusjärjestelmä olisi valmis 2021. Pakettiin pääsy vaikuttaisi uusien ydinvoimahankkeiden rahoitusmahdollisuuksiin. Jos ydinvoima jäisi ulos, monia rahoituskanavia sulkeutuisi. Suomen ydinvoimahankkeet ovat junnanneet Olkiluoto 3:n suunniteltu valmistuminen piti olla vuonna 2009. Eurajoella sijaitsevalla voimalalla on jo valtioneuvoston käyttölupa, mutta täyden sähköntuotannon odotetaan alkavan aikaisintaan heinäkuussa 2020. Polttoaine reaktoriin ladataan näillä näkymin tammikuussa, ja valtakunnan sähköverkkoon laitos kytkettäisiin huhtikuussa, jos aikatauluun ei tule uusia viivästyksiä. Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalan rakentaminen Pyhäjoella on jumissa, sillä yhtiö ei ole toimittanut tarvittavia dokumentteja Säteilyturvakeskukselle STUK:lle. Kun STUK saa kaikki dokumentit, rakennusluvan saaminen kestää vähintään puolitoista vuotta. Fennovoima on kertonut julkisuudessa, että se toimittaa asiakirjat viimeistään vuonna 2021. Hankkeiden ongelmista huolimatta Matias Marttinen haluaa pitää ydinvoiman jatkossakin vaihtoehtona. – Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että on perusteltua ainakin käydä keskustelua uusista luvista. Uutista on täydennetty sunnuntaina 29.9. kello 9.35, lisätty ympäristö- ja ilmastoministerin Krista Mikkosen (vihr.) vastaus sähköpostilla.