Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

HS: Lotta Lepistö jättää maantiepyöräilyn MM-kisat väliin – syynä loppuunpalaminen

Porin Tarmoa edustava Lotta Lepistö jää pois kahden viikon kuluttua Englannissa alkavista maantiepyöräilyn MM-kisoista, kertoi Helsingin Sanomat perjantaina. Lepistön valmentaja Tommi Martikainen kertoi HS:lle, että poisjäännin syynä on loppuunpalaminen. –  Tässä puhutaan enemmän henkisen puolen väsymyksestä. Joskus voi tulla stoppi, jolloin täytyy ottaa henkisesti taukoa, Martikainen sanoi. Lepistö, 30, on kilpaillut viimeksi elokuun alussa maailmankiertueen osakilpailussa Lontoossa. Hänen tarkoituksenaan on ajaa muutamassa kisassa vielä tällä kaudella. Lepistö saavutti maantieajon MM-pronssia Dohassa 2016. Lisäksi hänellä on joukkueaika-ajosta MM-pronssia vuodelta 2016 sekä 2017 Bergenistä.