Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Olitko runsas viikko sitten Linnanmäellä? – Huvipuistossa sattui joukkoaltistuminen koronalle

Linnanmäen huvipuistossa runsas viikko sitten sunnuntaina käyneitä vieraita kehotetaan tarkkailemaan terveyttään erityisen tarkasti mahdollisten koronavirusoireiden vuoksi. Sunnuntaina 26. heinäkuuta alueella ollut seurue on altistanut muita huvipuistossa olleita ihmisiä. Seurue on ollut Linnanmäen huvipuiston alueella noin kello 15.00–18.00 välisenä aikana. Mikäli oireita ilmenee, on hakeuduttava nopeasti testattavaksi oman kunnan terveydenhuoltoon. Koronaviruksen oireita ovat muun muassa kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys. Linnanmäki kertoo tiedotteessa, että kyseiselle päivälle varausjärjestelmän kautta lipun varanneisiin asiakkaisiin pyritään olemaan suoraan yhteydessä. – Terveellinen huvittelu Linnanmäellä on meille ensiarvoisen tärkeää. Pahoittelemme asiakkaillemme tapahtuneesta aiheutuvaa lisähuolta, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin sanoo. Yhtäaikaisten vieraiden määrää rajoitettu Linnanmäellä on rajoitettu tänä kesänä kävijäkapasiteettia noin puoleen normaalista. Toimitusjohtajan mukaan kävijämääriä seurataan reaaliaikaisesti. Huvipuiston alueella yhtäaikaisten kävijöiden määrä on pidetty alle 7 000:ssa. – Olemme erilaisin toimenpitein pyrkineet varmistamaan terveellisen huvittelun. Lisäämme entisestään turvaväleistä muistuttamista huvipuistossa niin kuulutuksin kuin myös henkilökunnan toimesta, Adlivankin sanoo. Helsingin alueella uusia koronavirustilanteita on todettu heinäkuun aikana päivittäin ja heinäkuun lopussa tartunnoissa on ollut pientä kasvua. – Testeihin hakeutumisessa on ollut useissa tapauksissa selkeää viivettä, erityisesti kun tauti ilmenee vatsaoireina. Tästä johtuen altistuksia ehtii tulla enemmän. Pääasiassa ihmiset kuitenkin käyvät tällä hetkellä todella hienosti testeissä, ylilääkäri Sanna Isosomppi Helsingin epidemiologisesta toiminnasta sanoo. Koronatartuntojen jäljitystilanteista on käynyt ilmi, että turvatoimia on syytä tehostaa. Yhtä tartunnan saanutta kohti koronavirukselle altistuneita voi olla kymmeniä. Altistumisriskiä kasvattavat pettäneet järjestelyt turvaväleissä sekä lukuisat sosiaaliset kontaktit ja matkustelu. Koronasovelluksen koekäyttö alkaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi maanantaina, että koronasovellukset koekäyttö alkaa tiistaina. Sovelluksen käyttö nopeuttaa virukselle altistuneiden tavoittamista ja tartuntaketjujen katkaisemista. Koronasovelluksen koekäyttäjät ovat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Helsingin kaupungin työntekijöitä. Koekäyttäjiä on yhteensä muutamia kymmeniä. Koekäyttäjien joukossa on myös sovelluksen kehittäjiä. Laajempaan käyttöön koronasovellus on tarkoitus ottaa syyskuussa. Matkapuhelimeen ladattavan sovelluksen käyttö on vapaaehtoista.