Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Työnantajat aloittivat vastatoimet kiky-riidassa – Teknologiateollisuus lopettaa ay-jäsenmaksujen perinnän

Työnantajapuoli aloitti vastatoimet kolmen suuren ammattiliiton julistamille lakonuhkille. Teknologiateollisuuden jäsenyritykset pidättäytyvät toistaiseksi ammattiliitto Pron ay-jäsenmaksujen perinnästä ja tulouttamisesta. – Päätös jäsenmaksuperinnän jäädyttämisestä perustuu lakosta ja lakonuhasta aiheutuviin menetyksiin. Jäsenmaksuilla rahoitetaan myös uhkaamassa olevaa laajaa työtaistelua, eikä työnantaja voi olla tukemassa tällaista toimintaa jäsenmaksuperinnällä, Teknologiateollisuuden neuvottelujohtaja Jarkko Ruohoniemi perustelee. Työnantajajärjestö ilmoittaa, että kyse on vastatoimesta Pron sunnuntaina ilmoittamalle laajalle lakolle teknologiateollisuudessa. Liitto uhkaa kahden viikon lakolla kuudessakymmenessä Teknologiateollisuuden jäsenyrityksessä 27. tammikuuta alkaen. Ammattiliitto Pro, Paperilitto ja Teollisuusliitto ovat uhanneet laajoilla lakoilla ja ylityökielloilla. Ne alkaisivat 27. tammikuuta ja toteutuessaan lakossa olisi muun muassa sellu- ja paperitehtaita, öljynjalostamoja ja kemian tehtaita.