Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalitulos Eurovaalikone Satakunta Urheilu MM-kiekko Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Hei hei talviturkki! Raumalla avattiin uintikausi komeasti uuden yleisen saunan laiturilta – ”Ei ollut yhtään kylmää, märkää vain”

Raumalaiset Saimi ja Selmi Suominen tassuttelevat rauhassa uudella laiturilla. Pääsiäisen kevätaurinko paistaa, mutta vieressä liplattava meri vähän epäilyttää. Taulussa lukee, että merivesi on kahdeksan asteista, syvyyttä 1,2 metriä. Saimi, 6 vuotta, kastaa ukkovarpaan veteen uimatikkailta. Se riittäköön tällä erää. Lopulta pikkuveli Selmi pistää paineita isosiskon suuntaan kastelemalla uimaportailta uikkareiden lahkeet. – Näitkö äiti! Mää kastelin uimahousut! Selmi kysyy äidiltään Laura Suomiselta. – Näin! Kyllä olet rohkea, kehuu Laura Suominen. Äiti Laura kertoo, että molemmat vesipedot osaavat kyllä uimataidon, mutta nyt taitaa jäädä uskalluksesta kiinni. – Menen uimaan vasta sitten, kun vesi on sata-asteista! Eikun kaksisataa-asteista! huikkaa nuorempi uimasankari tomerana ja painuu löylyihin. –  Ei ihan niin paljon tarvitse lämmetä, mutta kunhan 20 astetta lämpiäisi lisää, niin sitten voisin harkita uimista. Olen 16-vuotiaana viimeksi ollut avannossa, siitä on muutama vuosi aikaa ja syystä, nauraa äiti Laura Suominen. Suomisen perheen mallin mukaisesti talviturkkeja heitettiin jo uljaasti pois pääsiäisenä. Kuluvan viikon maanantaina avautunut, Löylymestari-niminen uusi sauna Suvitien varrella venelaitureiden kupeessa oli heti herättänyt karpaaseissa kiinnostusta. Lankalauantaina yleisen saunavuoron puukiukaan löylyissä istui jo toistakymmentä nautiskelijaa. – Ensimmäinen viikko on ollut pitkä mutta antoisa, ollaan 12-tuntisia työpäiviä tehty. Mutta erittäin myönteinen aloitus, ihmiset ovat hyvällä tuulella ja hymyileväisiä tullessaan tuolta saunasta ja paljon on kuulunut myönteisiä lausahduksia, kertoo Miia Rajala, Merijakamo Oy:n operatiivinen johtaja. Iisalmesta kotoisin oleva Rajala ei itse myönnä olevansa avantouimari. Päinvastoin. – En ole todellakaan vielä heittänyt talviturkkia. Juhannuksena ehkä sitten, jos on 23 astetta lämmintä. Sekä maalla että vedessä, nauraa Rajala. Mutta saunan lämmitys häneltä sujuu. Löylymestarin kaksi kiuasta lämpiävät puilla, ja Rajala heittää pökköä pesään. Oranssit lieskat alkavat heti napsuen hyväillä isoa halkoa. – Jos saunojia on enemmän, laitan kaksi puuta kerralla. Mutta jos ei tarvita kauhean kovia löylyjä, niin laitan vain yhden halon molempiin pesiin ja silläkin läpiää oikein mukavasti. Meillä on täällä sellainen ilmastointijärjestelmä, mikä kierrättää lämpöä, ettei tarvitse istua lauteilla siten, että varpaissa on kylmä ja hiusrajassa kuuma, Rajala kertoo. 20 vuotta avantouintia harrastanut Kirsi Mäkelä oli tullut myös hemmottelemaan itseään lankalauantaina merem barttal. Mäkelä uskalsi tottuneesti uida komean kierroksen keväisessä meressä. Urheilukysymys: miltä nyt tuntuu? –  Ei ollut yhtään kylmää, märkää vaan. Taas on porilaisilla yksi syy lisää olla meille raumalaisille vähän kateellisia, Mäkelä nauraa ja iskee silmää uuden uimapaikan laiturilla. Uutista täydennetty 21.4. lisäämällä faktalaatikkoon yrittäjä Esa Narmalan sidoksesta Merijakamoon. Noin 300 ne­li­ö­met­rin suu­rui­sen, Ark­ki­teh­ti­toi­mis­to Ta­ka­lan suun­nit­te­le­man sauna­ra­ken­nuk­sen ra­ken­ta­mi­nen aloi­tet­tiin vii­me hei­nä­kuus­sa. Avautui saunomista varten maanantaina 15.4. Noin 40 ne­li­ö­met­rin suu­rui­sen sau­nan li­säk­si tiloissa on kah­vi­la, keit­tiö, sekä puku- ja pe­su­ti­lat niin nai­sil­le kuin mie­hil­le­kin. Merijakamo Oy omistaa rannassa myös ravintolan. Yrityksen hallituksen puheenjohtaja Esa Narmala toimii myös Porin Kirjurinluotoon kylpylähotellia kaavailevan Narmacon Oy:n toimitusjohtajana.