Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Trump jättää kurdit Turkin hyökkäyksen alle, USA:n poliitikot tuomitsevat päätöksen – Entinen YK-lähettiläs: "On iso virhe jättää heidät kuolemaan"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille satelee tyrmäävää kritiikkiä päätöksestä vetää Yhdysvaltain joukot Pohjois-Syyriasta Turkin rajalta. Valkoinen talo kertoi maanantaina, että Yhdysvaltain joukot vetäytyvät, ja että Turkki aikoo aloittaa sotilasoperaation Pohjois-Syyriassa kurdeja vastaan. Yhdysvalloilla on alueella 100–200 sotilasta. Turkin presidentti Tayyip Erdogan pyysi sunnuntaisessa puhelussaan Trumpilta tukea operaatiolle, mutta Trump kieltäytyi. Yhdysvaltain puolustus- ja ulkoministeriöt neuvoivat Trumpia jättämään Yhdysvaltain joukot alueelle. Turkkia taas kehotettiin pidättäytymään operaation aloittamisesta. – Teimme (turkkilaisille) selväksi, ettemme tue operaatiota. Mielestämme se on todella huono idea, sanoi nimettömästi uutistoimisto Reutersille puhunut ulkoministeriön korkea virkamies. Pohjois-Syyrian kurdijoukot ovat olleet Yhdysvaltain liittolaisia äärijärjestö Isisin kukistamisessa. Useat republikaanit tyrmistyivät Päätös aiheutti kovaa kritiikkiä myös Trumpin oman puolueen republikaanien riveissä. Republikaanisenaattori Lindsey Graham sanoi, että kongressille on tehtävä ehdotus Turkin vastaisista pakotteista, jos se hyökkää Syyriaan. Graham ja demokraattien senaattori Chris van Hollen suunnittelevat jopa, että Turkin Nato-jäsenyys jäädytettäisiin, jos se hyökkää Pohjois-Syyrian kurdeja vastaan. Trumpin hallinnossa YK:n lähettiläänä aiemmin toiminut Nikki Haley otti myös vahvasti kantaa Trumpin päätökseen. – Meidän on seistävä liittolaistemme tukena, jos odotamme heiltä samaa. Kurdit olivat erittäin tärkeässä osassa taistelussamme Isisiä vastaan Syyriassa, Haley sanoi. – On iso virhe jättää heidät kuolemaan, Haley jatkoi. Republikaanien senaattori Marco Rubio kommentoi päätöksen aiheuttavan uhan siitä, että äärijärjestö Isis vahvistuu uudestaan. Rubio pelkää, että kurdien hallinoimilta vankileireiltä voi päästä vapaaksi tuhansia Isisin taistelijoita, jos kurdit joutuvat taisteluihin Turkin armeijaa vastaan. Trump uhkasi tuhota Turkin talouden Trump puolusti päätöstään maanantaina useissa Twitter-viesteissään. – Kurdit taistelivat rinnallamme, mutta he saivat mittavaa tukea rahan ja kaluston muodossa, Trump kirjoitti. Trump sanoi, että kurdit ovat taistelleet Turkkia vastaan vuosikymmenten ajan, ja että Yhdysvallat on estänyt taisteluiden jatkumisen lähes kolmen vuoden ajan. – Nyt meidän on aika vetäytyä näistä loputtomista sodista, joista monet ovat heimosotia, ja tuoda sotilaamme kotiin. Myöhemmin Trump uhkasi tuhota Turkin talouden, jos maa ryhtyy ylilyönteihin. – Jos Turkki tekee mitään, mitä minä suuressa ja vertaa vailla olevassa viisaudessani pidän rajan ylittämisenä, aion tuhota Turkin talouden.