Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Työnvälitystoimistot takaisin – Työtön on paljon enemmän kuin ylös kirjattu koulutuksen ja työkokemuksen summa

Keskustelin kerran pitkäaikaistyöttömän kanssa, joka oli saanut työpaikan. Puhe kääntyi tietysti kyselyksi. Miten onnistuit? Vastaus kuului, että TE-toimistossa on tiskin alla tällaisia työpaikkoja, joihin haetaan erityistä osaamista ja vaikeasti työllistettäviä näitä töitä tekemään. Siis tiskin alla. Eikö sen paikan tehtävä olisi tuoda kaikki työtä hakevat ja heille sopivat työpaikat yhteen? Jäin vaille vastausta. Keskustelu tuli mieleen, kun luin kollegan kirjoittaman jutun työpankista (SK 14.8.). On perustettu uusi ulkopuolinen taho, joka kartoittaa työntekijöitä kaipaavia yrityksiä. Näihin TE-keskus etsii sitten sopivia työntekijöitä. Nerokasta. Työvoimahallinnossa oli siis kehitetty ajatus, että on kaksi listaa: toisessa työpaikkoja ja toisessa työnhakijoita ja nämä sitten yhdistettäisiin ihmisiin ja työpaikkoihin tutustumalla. Mikä tässä oli uutta? Se, että ihmiset tavataan kasvokkain? Jotakin perustavanlaatuista oli pudonnut kyydistä matkan varrella. Vielä 1970-luvulla TE-toimistot olivat työnvälitystoimistoja, joissa työttömiä välitettiin töihin työpaikoille. Vähitellen toiminta hämärtyi nimen mukana, kun paikasta tuli työvoimatoimisto. Vajaa kymmenen vuotta sitten saatiin TE-toimisto, joka on parhaiten tavoitettavissa sähköisesti. Työntekijöitä ei enää riittänyt todelliseen palvelemiseen eli ihmisten kohtaamiseen. Alkuperäinen idea oli hautautunut johonkin projektihöttöön, josta aika ajoin ponnahtaa pintaan uusi hanke. Pyörää keksitään uudelleen, ja sitä käytetään, kunnes jostakin saatu raha loppuu. Pysyviä tuloksia ei ehdi syntyä. Työtön on paljon enemmän kuin ylös kirjattu koulutuksen ja työkokemuksen summa. Ihmisen motivaatio, hiljainen tieto, halu oppia uutta ja kyky toimia ohi virallisen koulutuksen selviää vasta tähän tutustumalla. Myös työnantajan halu ja kyky toimia juuri tämän ihmisen kanssa selviää vasta kohtaamalla. Uskon, että palkkaamalla rutkasti työnvälittäjiä kohtaamaan työttömiä ja työnantajia TE-toimistoon, saataisiin aikaan melkoinen lisäys työllisten määrään. Satsaus tulisi takaisin palkkaveroina ja muun muassa kulutuksen ja mielenterveyden lisääntymisenä. Työnantajan ei enää tarvitsisi ihmetellä, että TE-keskuksesta tulee työntekijöitä, jotka noudattavat työaikaa ja ohjeita! Niin pitkälle olemme kaksi yhteiskunnan perustoimijaa toisistaan karkottaneet.