Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Ruotsalaispoliitikon asumisesta taas kohu – oli kirjoilla äitinsä luona ja nosti korvauksia perheensä asunnosta

Ruotsin maltillisen kokoomuksen valtiopäiväedustaja Erik Bengtzboe on joutunut keskelle erikoista skandaalia asumisjärjestelyidensä vuoksi. Sanomalehti Aftonbladet paljasti viime viikolla, että Bengtzboe on ilmoittanut eduskunnalle asuvansa äitinsä omakotitalossa Nyköpingissä. Poliitikon vaimo ja lapset puolestaan ovat kirjoilla Tukholmassa osoitteessa, jonka Bengtzboe on ilmoittanut yöpymisasunnokseen. Koska Bengtzboe on ollut kirjoilla yli 50 kilometrin päässä valtiopäivätalosta, on hän ollut oikeutettu korvauksiin yöpymisasunnosta. Niitä Bengtzboe on Aftonbladetin selvitysten mukaan nostanut 158 000 kruunua, eli noin 15 000 euroa. Siirsi kirjat mökille Kun Aftonbladet alkoi kysyä Bengtzboelta äidin luona asumisesta, tämä sanoi kyseessä olevan vahinko. Hän väitti tosiasiassa asuneensa koko ajan toisessa, äitinsä ja itsensä omistamassa talossa Nyköpingissä. Tämän jälkeen Bengtzboe siirsi kirjansa 62 neliömetrin kokoiselle mökille, jossa ei tosiasiassa ole osaomistaja. Nyköpingin kunnalle äiti on ilmoittanut, että kyseessä on vapaa-ajan asunto, jota käytetään vain joitakin viikkoja vuodessa. Seuraavaksi älähti Nyköpingin kunta. Vakituiseksi asunnoksi ilmoitetulle mökille on järjestetty jätehuolto vain kesäkuukausiksi, mikä rikkoo sekä kunnan jätesäädöksiä että Ruotsin ympäristölainsäädäntöä. Tähän Bengtzboe vastasi ottaneensa roskat mukaan aina lähtiessään asunnolta. Hän sanoo tehneensä tahattoman virheen ja jätehuollon olevan nyt kunnossa. Sanomalehti Expressenin mukaan syyttäjä on ottanut Bengtzboen asiat selvitykseen. Toistaiseksi valtiopäiväedustajaa ei epäillä rikoksesta ja syyttäjä tekee päätöksen esitutkinnan aloittamisesta parin viikon sisällä. Bengtzboe on sanonut Aftonbladetille, että palauttaa aiheetta maksetut korvaukset. Hän on myös jättänyt paikkansa työmarkkinavaliokunnan varapuheenjohtajana sekä maltillisen kokoomuksen edustajana työmarkkina-asioissa. Valtiopäiväedustajan paikaltaan hän ei aio erota. Ei ainoa rikkomus Aftonbladet on keväästä 2018 asti kaivellut valtiopäiväedustajien rahankäyttöä tiheällä kammalla. Lehden toimittajat ovat käyneet läpi yli 100 000 tositetta. Lehden tutkivan journalismin vuoksi neljä valtiopäiväedustajaa on eronnut ja yksi on tauolla. Liberaalien Emma Carlsson Löfdahl jäi pois valtiopäivätyöstä maaliskuussa, kun Aftonbladet paljasti hänen nostaneen yli 460 000 kruunua (noin 44 000 euroa) korvauksia asunnosta, jonka oli vuokrannut puolisoltaan. Puoliso puolestaan peri lehden mukaan Carlsson Löfdahlilta moninkertaista vuokraa siihen verrattuna, mitä itse maksoi ja myös asui samanaikaisesti itse asunnossa. Paljastusten seurauksena Carlsson Löfdahl erosi puolueesta ja jäi pois valtiopäivätyöstä. Hän ei kuitenkaan eronnut, vaan nostaa edelleen valtiopäiväedustajan palkkiotaan. Tämä on suututtanut puolueet, jotka vaativat nyt muutosta sääntöihin. Syyttäjä on käynnistänyt esitutkinnan Carlsson Löfdahlin toimista. Paljastukset ovat poikineet kolme muutakin esitutkintaa ja neljä valtiopäiväedustajaa on joko eronnut tai luopunut ehdokkuudestaan niiden seurauksena. Asumisjärjestelyissä erikoisuuksia myös Suomessa Poliitikkojen asumisjärjestelyihin liittyviä kummallisuuksia on noussut esiin myös Suomessa. Viime vuonna tuli julkisuuteen, että kansanedustajat Teuvo Hakkarainen (ps.) ja Ville Vähämäki (ps.) olivat vuokranneet Helsingistä saunatilan, jota Vähämäki käytti toimistona ja Hakkarainen kakkosasuntona. Saunatilassa ei kuitenkaan olisi saanut asua. Hakkaraista ei epäilty asiassa rikoksesta. Vähämäkeä epäiltiin törkeästä petoksesta, mutta esitutkinnan jälkeen syyttäjä päätti, ettei nosta syytteitä asiassa.