Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Putin jatkoi perjantaina jo Helsingissä esittämäänsä ohjusteemaa: Venäjä valmistelee vastausta USA:n ohjuskokeeseen

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi perjantaina turvallisuusneuvostonsa kokouksessa analysoivansa hiljattain Yhdysvaltain tekemää ohjuskoetta ja valmistelevansa vastausta tähän. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon sanoi maanantaina testanneensa keskimatkan risteilyohjusta, joka osui kohteeseensa yli 500 kilometrin päässä. Kyseessä oli ensimmäinen tällainen testi sen jälkeen kun Yhdysvallat vetäytyi keskimatkan ohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta 2. elokuuta. Putin otti asian esille jo Helsingissä aiemmin tällä viikolla pitämässään tiedotustilaisuudessa. Hän sanoi tuolloin, että Venäjä varustautuu sotilaallisesti ainoastaan Yhdysvaltojen peilikuvana. Eurooppaan Venäjä ei tuo ohjuksia, ellei Yhdysvallat tee niin ensin. Putin sanoi perjantaina, että Venäjä ei voi katsella vierestä toimettomana, kun Yhdysvallat ottaa uusia ohjuksia käyttöön Aasian ja Tyynenmeren alueella. Tämä "vaikuttaa keskeisiin intresseihimme ja tämä tapahtuu lähellä Venäjän rajoja", Putin sanoi Kremlin verkkosivuston mukaan. "Kuten tiedätte, me emme ole koskaan halunneet, emme halua emmekä aio sekaantua kalliiseen, tuhoisaan asevarusteluun", Putin sanoi.