Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

UPM rakentaa sellutehtaan 2,4 miljardilla eurolla – Sellun kysyntä jatkaa kasvamistaan

Metsäyhtiö UPM kertoo rakentavansa Uruguayhin sellutehtaan. Tehdasinvestoinnin arvo on lähes 2,4 miljardia euroa. Yhtiön mukaan tehdas lisää UPM:n sellukapasiteettia yli 50 prosentilla. Tehtaan rakentamisen ohella UPM investoi noin 310 miljoonaa euroa satamatoimintoihin Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa. Osan näistä investoinneista UPM tekee Paso de los Torosin kaupungissa, johon tehdas rakennetaan. Siellä yhtiö muun muassa rakentaa uuden asuinalueen ja väliaikaiset majoitustilat tehtaan projektihenkilöstölle. Lisäksi UPM rahoittaa kaupungin jätehuoltoinvestointeja. UPM kertoo, että tehtaan on määrä valmistua vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla. – Viimeisen kymmenen vuoden aikana UPM on kasvattanut puuviljelmiään Uruguayssa ja luonut markkinalähtöisesti toimivan selluliiketoiminnan, jolla on laaja asiakaskunta kasvavissa loppukäyttöalueissa. Nyt olemme siinä asemassa, että voimme tehdä tämän merkittävän päätöksen ja hyödyntää kasvavien markkinoiden mahdollisuuksia kestävällä ja kilpailukykyisellä tavalla, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo yhtiön tiedotteessa. Uruguayn tehdas valmistaa sellua eukalyptuspuusta. Yhtiön ulkopuolisilla tahoilla teetättämien vaikutusarvioiden mukaan sellutehdas lisää Uruguayn bruttokansantuotetta noin kahdella prosentilla ja maan vientiä 12 prosenttia. Sellun kysyntä maailmanmarkkinoilla kasvaa Sellun kysyntä on ollut nousussa jo vuosien ajan. Suomalaisille metsäyhtiöille se on merkinnyt sellutuotannon lisäämistä, mutta samalla korkeamman jalostusarvon papereissa kysyntä on laskenut. Kysynnän kasvu on peräisin etenkin Aasiasta, jossa keskiluokkaan nousevat kansalaiset ostavat kiihtyvästi pehmopapereita kuten wc-paperia. Toinen tärkeä kasvun ajuri on verkkokaupan ja pakkauslähetysten valtava kasvu. Sellu on raaka-aineena valtaosalle verkkokauppojen lähetyspakkauksista. UPM arvioi sellumarkkinoiden kasvavan noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Liikevoitto kasvoi taas UPM:n kasvatti jälleen tulostaan, ilmenee yhtiön tänään tiistaina julkaisemassa osavuosikatsauksessa. Vuoden toisella neljänneksellä yhtiön liikevoitto oli 345 miljoonaa euroa, kun se oli viime vuonna samalla jaksolla 334 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi noin prosentin verran ja oli 2,6 miljardia euroa. Tiistain alkuiltapäivään mennessä UPM:n osakkeen arvo oli noussut Helsingin pörssissä lähes 10 prosenttia.