Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rahakas yllätys raumalaisen elokuvateatterin seinällä – arvovalaisinten lähtöhinta huutokaupassa on kuusinumeroinen: ”Siinä ne olivat olleet silmien alla koko ajan”

Elokuvateatteri Iso-Hannussa on toisenkin kerran manattu vanhoja koristeellisia valaisimia, joihin oli hankalaa vaihtaa lamppuja. Nyt valaisimet ovat nousseet arvoon arvaamattomaan, kun kävi ilmi, että ne ovat halutun suunnittelijan Paavo Tynellin (1890–1973) käsialaa. Ykkössalin seiniltä poistettiin huhtikuussa neljä isoa, vanhaa valaisinta samalla, kun uudistettiin projektorit ja muuta esitystekniikkaa. Elokuvateatterin omistava Riku Räsänen alkoi pohtia, mitä isoille valaisimille tehtäisiin jatkossa. – Googlasin ja huomasin, että ei saamari, nehän ovat kuuluisan suunnittelijan luomuksia ja hänen valaisimiaan on myyty korkeaan hintaan! Räsänen on omistanut teatterin nyt 15 vuotta. – Siinä ne lamput ovat olleet esillä koko ajan, eikä kukaan ole vihjannutkaan niiden arvosta. Salin seinävalaisimet ja kaksi pienempää Tynelliä aulasta on nyt asetettu myyntiin Hagelstamin huutokauppakamarin kansainväliseen huutokauppaan 29. lokakuuta. Räsänen kertoo kaikkien valaisinten lähtöhinnaksi tulevan 200 000 euroa. Alle noin 10 000 euroa pienemmän suojahinnan Räsänen ei valaisimia aio myydä. Vaikka kauppoja ei syntyisi, takaisin elokuvasalin seinälle valaisimet eivät palaa. Niiden saliin yhteensopiva tekniikka pitäisi rakentaa uusiksi. Se maksaisi 20 000–30 000 euroa. – Pienellä elokuvateatterille ei varaa kunnostaa niitä. Mutta jos ne eivät mene hyvällä hinnalla kaupaksi, kyllä me niille paikan keksimme, Räsänen sanoo. Jos taas kaupat syntyvät, raha koituu elokuvateatterin hyväksi, ja aika on juuri oikea. – Suomen elokuvasäätiö totesi juuri elokuvateatterien olevan satavuotisen historiansa suurimmassa hädässä koronan vaikutusten takia, Räsänen toteaa. Hän kertoo Iso-Hannussa myydyn tänä vuonna 16 000 lippua. Viime vuonna määrä oli tuplaten isompi. Liikevaihdosta on pudonnut yli puolet. Elokuvateatterin kehittäminen on ollut Räsäsen aikeena, mutta korona veti maton alta. Valaisinrahoilla se olisikin mahdollista. Suunnitelmissa on Räsäsen mukaan ainakin katsomon kaltevuuden kasvattaminen, ja ehkä jopa lisäsalin rakentaminen naapuritaloon. Tynellin valaisinten laittaminen myyntiin ei ole ollut aivan kaikkien mieleen. Ne olisi haluttu suojellakin. Varoja siihen ei kuitenkaan ole miltään taholta Räsäsen mukaan löytynyt. – Jos kyseessä olisi kymppitonnin lamput tai koronaa ei oli tullut, asia voisi olla meillekin eri, Räsänen sanoo. Hänen mukaansa tärkeintä on tarjota asiakkaille mahdollisimman hyvä elokuvaelämys. – Olisi järjen köyhyyttä jättää kalliit lamput seinään ja tarjota ihmisille vaikkapa huonompaa äänentoistoa. Jos korona ei aiheuta enää uutta isoa takapakkia elokuvateattereille, Räsäsen mukaan Iso-Hannussa selvitään kuivilla. Onko Räsänen kuitenkin varmistanut, ettei Iso-Hannussa ole muita keksimättä jääneitä aarteita? – Pengoin kyllä kaikki paikat, yrittäjä nauraa. Takavarastosta löytyikin pari pienempää muutaman satasen arvoista valaisinta. – Harmittaa, mitä kaikkea arvokasta aiempina vuosina on heitetty vain menemään, ihan yleisestikin. Valaisimista kertoi ensimmäisenä Länsi-Suomi .