Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronaviruskuolemien määrä ylitti Yhdysvalloissa sadantuhannen rajan

Koronaviruksen aiheuttamien kuolemien määrä on Yhdysvalloissa ohittanut sadantuhannen uhrin rajan, kertoo BBC. Ensimmäinen koronavirustartunta havaittiin maassa Washingtonin osavaltiossa 21. tammikuuta. Yhdysvalloissa on kertynyt koronakuolemia enemmän kuin missään muussa maassa. Siellä on todettu tartuntoja 1,69 miljoonaa, mikä on noin 30 prosenttia koko maailman koronavirustartunnoista. Maailmassa on ollut 5,6 miljoonaa tartuntaa ja noin 355 000 kuolemaa sen jälkeen kun koronavirus ilmaantui kiinalaiseen Wuhanin kaupunkiin viime vuoden lopulla. Yhdysvalloissa koronaviruskuolemia on nyt Johns Hopkinsin yliopiston laskelmien mukaan 100 276. Luku on BBC:n mukaan lähes sama kuin amerikkalaisten sotilaiden kuolemien määrä Korean, Vietnamin, Irakin ja Afganistanin sodissa yli 44 vuoden aikana. Edellä muun muassa Belgia, Britannia ja Ranska Väkilukuun suhteutettuna Yhdysvallat on kuolemien määrässä vasta yhdeksännellä sijalla, edellä ovat muun muassa Belgia, Britannia, Ranska ja Irlanti. Reutersin laskelmien mukaan uusien tartuntojen määrä on Yhdysvalloissa kasvussa 20 osavaltiossa. Niiden joukossa ovat muun muassa Pohjois-Carolina, Wisconsin ja Arkansas. Tartuntatapauksia on hyvin paljon monilla metropolialueilla kuten Chicagossa, Los Angelesissa ja pääkaupunki Washingtonissa. Kuolemantapausten määrä on laskussa esimerkiksi New Yorkin osavaltiossa, missä virukseen kuolleita on yli 23 000. Tartuntojen huipun aikoihin New Yorkin kaupungissa kuolleita kertyi päivittäin satoja. Sairaalat olivat täpötäynnä ja hoitolaitosten viereen rakennettiin väliaikaisia ruumishuoneita. Ihmishenkiä olisi säästynyt nopeammalla reagoinnilla Presidentti Donald Trump väittää, että ilman hänen hallintonsa toimia kuolleiden määrä olisi 25 kertaa suurempi. Kriitikot syyttävät häntä kuitenkin liian hitaasta reagoinnista kriisiin. Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan 36 000 ihmisen henki olisi voitu säästää, jos Yhdysvalloissa olisi reagoitu koronavirukseen nopeammin. Pandemian vuoksi liki 39 miljoonaa yhdysvaltalaista on jäänyt työttömäksi. Osavaltio toisensa perään yrittää avata koronaviruksen halvaannuttamaa taloutta, vaikka kuolonuhrien määrä on yhä nousussa.