Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Päätös elvyttämättä jättämisestä ymmärretään usein väärin – kyse ei ole eutanasiasta

Satakunnan Kansan tekstaripalstalla on kysytty, voiko päätöksen jättää elvyttämättä tehdä keskustelematta potilaan ja omaisten kanssa ja onko vanhoilla ihmisillä mitään arvoa. Vastaan kysymyksiin, koska törmään niihin ajoittain ja huomaan, että asia ymmärretään usein väärin. Onpa elvyttämättä jättämispäätös yhdistetty jopa eutanasiaan, vaikka näissä on vähän yhteistä. Oma vastaukseni kysymyksiin on kyllä, siis molempiin. Päätöksestä rajata elvytys ja usein samalla myös tehohoidot, potilaaseen kohdistettavien hoitojen ulkopuolelle, on hyvä keskustella potilaan ja omaisten kanssa. Usein keskustelun tulos voi olla ratkaiseva päätöksen suhteen. Pohjimmiltaan päätös siitä, mitä hoitoja on aiheellista käyttää, on kuitenkin lääketieteellinen asiantuntijapäätös, joka voidaan tehdä myös potilaan ja/tai omaisten tahtoa vastaankin. Päätös jättää elvyttämättä ei kuitenkaan ole ollenkaan niin dramaattinen, kuin miksi se voidaan mieltää. Päätös on ratkaiseva vain siinä, ei kovin tavallisessa tilanteessa, jossa potilaan sydän pysähtyy tilanteessa, jossa se todetaan heti ja on mahdollista aloittaa elvytys. Jos jo ennestään hyvin sairaan potilaan sydän pysähtyy, mahdollisuudet saada se toimimaan uudestaan pysyvästi ovat hyvin pienet. Vaikka siinä onnistuttaisiinkin, ovat muun muassa aivot joutuneet verenkierron pysähdyttyä hapenpuutokseen. Jos kyseessä ovat jo ennestään sairauksista kärsineet aivot, kuten yleensä tällaisissa tilanteissa on asian laita, seuraa siitä todennäköisesti lisää vaurioita ja mahdollisuudet, että toipuisi enää kohtausta edeltäneeseenkään kuntoon, ovat hyvin pienet. Enemmän mahdollisuuksia on siihen, että elämä "letkuissa" jatkuisi vielä jonkin aikaa, mutta se on tila, jota harvat haluavat. Tehohoito on myös hyvin kallista, ja siihen turhaan suunnatut resurssit ovat muualta, luultavasti tuloksekkaammasta hoidosta poissa, eikä sitä voi minusta pitää eettisesti hyväksyttävänä. Elvytystä mahdollisesti vaativassa tilanteessa on kiire, ja siksi on aiheellista harkita ja päättää jo hyvissä ajoin, keitä ei elvytettäisi – ettei vääriä päätöksiä tehtäisi suuntaan eikä toiseen. Luonnollisesti hoitoa rajaavia päätöksiä voidaan tilanteen parantuessa kumotakin. Ja kyllä, vanhoilla ja raihnaisillakin ihmisillä on arvoa ja oikeus saada kaikkia hoitoja, joista arvioidaan olevan hyötyä ja joiden antamiseen resurssit riittävät. Ja heillä on arvo ja oikeus välttyä tarpeetonta kärsimystä aiheuttavilta toimilta, ja lopulta, mikäli mahdollista, kuolla arvokkaasti ja vähin kärsimyksin. Sydämen pysähdys ei ole niitä huonoimpia tapoja kuolla. Tami Sirén Terveyskeskuslääkäri, Eura