Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Kysely: yksinyrittäjillä on halua työllistää kaikilla toimialoilla, mutta suhdanneodotukset silti laskeneet

Yksinyrittäjät ovat kasvava joukko yritysmaailmassa. Noin kaksi kolmasosaa yrittäjistä on yksinyrittäjiä. Viime vuonna heitä oli tilastojen mukaan 182 000. Siksi on perusteltua, että myös he saivat oman barometrinsa, jossa tutkaillaan suhdanneodotuksia. Suomen Yrittäjät, Finnvera sekä työ- ja elinkeinoministeriö selvittivät, mitä tämä joukko odottaa tulevalta. Tuloksista selviää niin aurinkoisia kuin pilvisiä odotuksia. Hyvää on se, että yksinyrittäjien odotukset henkilökunnan määrästä ovat varsin myönteiset. Erityisesti kasvuhakuisimmat yksinyrittäjät odottavat henkilöstön määrän kasvavan selvästi. Heidän odotuksensa työntekijöiden määrän kasvusta on yli yhdeksän kertaa suurempi kuin muilla yksinyrittäjillä, barometri paljastaa. Hyvä signaali Hallitus on kirjannut itselleen kovat työllisyystavoitteet. Jotta ne toteutuisivat, tarvitaan paljon lisää työllistäviä pk-yrityksiä. Erityisesti nuoremmat, kasvuhakuiset yksinyrittäjät odottavat henkilöstön määrän kasvavan selvästi. Tätä pidetään hyvänä signaalina, koska aktiivisesti kasvua hakevat yritykset luovat työpaikkoja muita yrityksiä enemmän. Yksinyrittäjät odottavat kasvattavansa henkilöstöä kaikilla päätoimialoilla. Suomen yrittäjät poimii barometrinsä yllätyksen, yksinyrittäjien odotukset henkilöstön määrän kasvattamisesta ovat positiivisia myös kaupassa. Kauppa on se ala, jossa muiden pk-yritysten odotukset ovat negatiiviset. Opas tarpeen Halu työllistää piristää, mutta yksinyrittäjien suhdanneodotukset ensi vuodelle ovat sitä vastoin laskeneet. Heidän odotuksensa ovat matalammalla kuin työllistävien yrittäjien yleensä. Selvitys kertoo, että yksinyrittäjistä 23 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 14 prosenttia pelkää niiden heikkenevän. Työllistävistä pk-yrityksistä 29 prosenttia arvioi, että suhdanteet paranevat seuraavien 12 kuukauden aikana ja 18 prosenttia pelkää niiden heikkenevän. Suomen yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala huomauttaa, että ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on yksi yrittäjän uran merkittävimmistä päätöksistä. – On tärkeää, että rekrytoinnin taustaksi ja tueksi on olemassa tietoa. Siksi teimme oppaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista varten, Kujala kertoo. Yrittäjien mukaan myös hallituksen kaavailema rekrytuki pienille yrityksille on hyvä askel, joskaan pysyvä työpaikka ei synny siksi, että siihen saa tukea verovaroista. Suomen Yrittäjien tavoite on laajemmin se, että palkkaamisen riskiä pienennetään tekemällä työlainsäädäntöä joustavammaksi ja lisätään paikallista sopimista.