Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Uutta piispaa valittaessa pitäisi huomioida muukin kuin koulutus

Satakunnan ja Varsinais-Suomen piispa vaihtuu olosuhteiden pakosta vuoden lopulla. Arkkipiispalle jää paimennettavaksi Turun seurakunnat. Verhojen takana kannunvalanta on jo käynnissä. Millaiset ovat piispalliset laatuvaatimukset? Piispan virkaan ei vaadita mitään muuta kuin pappisvihkimys: ei kokemusta pappisvirasta eikä vakinaisilta papeilta vaadittavia tutkintoja. Niinpä piispan kokemus pappisvirasta voi rajoittua sukulaistytön vihkimiseen kauniina kesäpäivänä muutama vuosi sitten. Piispan tehtävänä on valvoa ja ohjata papiston ja seurakuntien toimintaa sekä vihkiä pappeja ja diakoneja tehtäviinsä. Hänen suurin työpanoksensa kuluu kuitenkin Pyhän Byrokratsiuksen palvelemiseen kirkon hallinnossa, minkä vuoksi vaaditaan alan kokemusta ja turnauskestävyyttä. Pappien ja seurakuntien esipaimenena toimiminen edellyttää piispalta papin ja seurakuntatyön tuntemista. Erityistä taitoa vaatii työyhteisöjen ja henkilösuhteiden ongelmiin pureutuminen ja niiden käsittely. Viime vuosina piispa on joutunut pureutumaan seurakuntien värikkäisiin ja monipolvisiin riitoihin, jotka ovat usein osoittautuneet liian koviksi paloiksi piispan ja hänen delegaationsa taidoille. Kiistojen ratkaisuyritykset ovat usein venyneet liian pitkiksi ja usein vetäneet vesiperän. Akilleen kantapääksi on usein muodostunut heppoisten selvitysmiesten käyttö. Liian useissa tapauksissa selvitysten tulokset ovat olleet hutiloituja ja näin ohjanneet toimia väärään suuntaan, ja siten vaikeuttaneet tai jopa estäneet ratkaisujen aikaan saamista. Edellä mainitun takia piispalla on hyvä olla riittävä kokemus pappisviran hoidosta seurakunnasta, jossa on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kirkon kiperä kysymys on, miten seurakunnat kykenevät lähitulevaisuudessa pitämään jäsenensä. Jäsenkato, valtionavun riittävyys, kuluja aiheuttava kiinteistömassa ja seurakuntien ammattitaitoinen, mutta tilanteeseen hieman liian hitaasti sopeutuva henkilöstö ovat kaikki haaste seurakuntien taloudelle. Talouskysymyksen ratkaiseminen tarvitsee taakseen valtakunnantason näkemystä kirkon asemasta valtakunnassa. Pelkkä jyrkkä hengellisyys ei tositilanteessa kanna pitkälle. Vaikka kirkossa on perinteisesti arvostettu piispojen pehmeää esiintymiskykyä ja käytöstä, niin tässä tapauksessa myös kyky puolustaa omaa kenttää on tärkeä ominaisuus. Jääkiekkotermejä käytettäessä piispan on joskus karvattava kovaa ja tehtävä teräviä vastahyökkäyksiä, jos aikoo saada maaleja. Ja vielä toista ikämieskiekon viisautta tilanteeseen soveltaen: mitä laiskempi liikunta, sitä liukkaampi lausunto. Näinä aikoina piispalta saa odottaa myös tekoja liukkaiden lausuntojen sijasta. Liian kiltti kirkko on ateistien ja vapaa-ajattelijoiden autuas päiväuni. Julkisesta keskustelusta voisi päätellä, että kirkon suurimmat ongelmat olivat homoliitot ja naispappeus. Näin ei ole. Ne ovat median tarjoama ”leipä ja sirkushuvit kansalle”, kun kansa saa katsella miten kirkon edustajat kiemurtelevat näiden kysymysten edessä. Järeät kysymykset ovat aivan toiset. Niiden käsittelyssä kyky ja taito nousta piispan viran vaatimusten tasolle ratkaisevat, ei sukupuoli tai sen suuntautuneisuus. Seppo Sattilainen Satakuntalainen teologian tohtori ja pitkän linjan pastori